Messuzilla?

The Frazzled Bride

En ole koskaan oikein ollut messuihminen (messuihminen - mikä???). Olen huono kiertelemään ihmisjoukoissa ja menetän malttini helposti tungoksessa. Lisäksi vihaan niitä ihmisiä, jotka väkisin punkevat ohitse tönien ja pudottaen laukun olaltani tms. Väistän toki, jos takaa punkeva vaan vaivautuu avaamaan suunsa ja sitä pyytämään. Ajatustenlukutaitoni on kovin heikko. (Tästä samaisesta aiheesta voisin kertoa myös erään bussitarinan... Mutta jääköön se vaikka postauksen loppuun, jos tila sallii. :D)

Häämessuille suuntaan kuitenkin avoimin mielin kera mission. Kutsut, Sulhon pukeutuminen, kukat ja koristelu ovat niitä päällimmäisiä asioita, joiden osalta toivon kokevani valaistumisen messuilla. (Sekoitankohan nyt uskonnolliset messut ja kaupalliset messut? :D )
Olen myös uhkaillut viettäväni messuilla aikaa tasan niin pitkään, että ratkaisuja, apuja ja ideoita tosiaan löytyy! Kuten jo aiemmin ennustelin, minä olen siis todennäköisesti se, joka roudataan väkisin pihalle Wanhasta Satamasta kiljuen.

Jotta onnistuisin omassa operaatiossani Mission: Bleeding better be possible!, tarvitsen sotasuunnitelman. Tässä käännynkin kovasti Kaaso P:tä muistuttavan organisoinnin ja aikaansaamisen kuningattaren Monican puoleen. Martha Stewart, eat your heart out!

Pyydän jo etukäteen anteeksi pillejämme, ja erityisen pahoillani olen siitä, että minun oli suorastaan pakko taklata sinut, kanssamorsio-polo, joka erehdyit tielleni. Muistathan kuitenkin, että tarkoitus oli hyvä pyhä. Ja minä tyytymättömänä olen varmasti suurempi uhka maailmanrauhalle, maailmantaloudelle, ympäristölle, luonnolle ja uusiutumattomille polttoaineille - vain muutamia esimerkkejä maninitakseni -  kuin Sinä, rakas kanssasisareni.

Se bussitarina. Äiti on sanonut, että tytöllä pitää olla periaatteita. Noh, minä en periaatteessa nouse bussissa käytäväpaikaltani, ellei ikkunapaikalla istuva pois halutessaan sano jotain. Kuitenkin, noin 90% ainakin pääkaupunkiseudun bussillaliikkujista turvautuu puhumisen sijaan mieluummin seuraavanlaiseen toimintaan:

1) Mikäli mahdollista, paina pysäytyskelloa ojentamalla kätesi mahdollisimman näyttävästi vieressäistuvasi edestä. Jos lähin painike on takanasi, muista ojentaessasi kättäsi varmistaa, että työnnät käytäväpaikalla istuvan kanssamatkustajasi päätä hieman eteenpäin.
2) (Talvella:) Laita hanskat näkyvästi ja suurieleisesti käteen. Parasta olisi, jos saisit käden työnnettyä käytäväpaikalla istuvan kasvojen eteen, jotta tämä varmasti huomaa sinun aloittaneen ylösnousuvalmistelut. Tämä toimii siis eräänlaisena lentokoneiden turvavyövalon sytyttämisen vastineena.
3) Jos laukkusi vetoketju on auki, sulje se, jälleen mahdollisimman suurieleisesti. Sen jälkeen hyppyytä laukkua sylissäsi ja taputtele sitä hieman. Näin annat selviä merkkejä tulevasta lähdöstäsi.
4) Jos kanssamatkustajasi ei tässä kohtaa ymmärrä nousta, nouse sinä. Tee pientä reisilihaksia kuormittavaa ylös-alas -liikettä penkissäsi.Tämä saa lähes takuuvarmasti jopa ulkomaalaisen, musiikkia napeista kuuntelevan vieressäistujan nousemaan pois tieltäsi!
5) If all else fails: KIIPEÄ YLI! C'moon, jos se vieressäistuva sokea, kuuro ja kotikasvatusta paitsi jäänyt IDIOOTTI ei VIELÄKÄÄN ole ymmärtänyt, että SINÄ haluat nyt ULOS, niin se on sitten sen ongelma! Nih!

Noh. Usein luovutan viimeistään, kun ikkunapaikkailija pääsee kohtaan 4. Mutta viime kesänä... Aamukahvi taisi olla hieman kitkerää ja Hesarissa vain huonoja uutisia, sillä mahduin juuri ja juuri bussiin otsavehkeeni kanssa. Istuin erään täysin normaalilta vaikuttavan naisen viereen. Jossain Mannerheimintien alkumetreillä hän aloitti kohdasta 1. Kun Ruskeasuolle tultaessa en vieläkään "ollut ymmärtänyt" nostaa sitä takapuoltani penkistä, rouva(?) päätti sitten kiivetä ylitseni. Jep. Ensin syliin ja sitten yli. Ja tämä siis aivan tavallisena kesäaamuna. Arkiaamuna.

Mieltäylentävä kokemus.

Tämän palkinnon aion saada!

p.s.
Aurinkoprinsessa on toki normaalisti hyvinkin sosiaalinen ja kanssaihmisiään rakastava. Ja Aurinkoinen. Kunhan Sinä muistat käyttäytyä. :D