Meille oli alusta asti selvää, että haluamme papin, johon meillä on jokin aiempi side. No okei, en ole täysin varma siitä, oliko asialla merkitystä alunperin meille vai minulle... mutta ei nyt saivarrella siellä! :P
Koska uskonnolla ei ole arkielämässä kovinkaan suurta roolia, läheisiä pappeja ei löytynyt mitenkään roppakaupalla. Mutta löytyipä sellainen kuitenkin!
Sulho oli viime kevään kaukana poissa pelastamassa maailmaa. Yksinolo ei alkuun oikein luonnistunut minulta... Siinä tuli kiukuteltua yli useammankin aikavyöhykkeen ja kauas päiväntasaajan tuolle puolen... :D Matkanjärjestäjät olivat ilmeisesti aiemminkin tavanneet kaltaisiani ikävä-iitoja, sillä tarjolla oli tukea, turvaa, teetä ja terapiaa meille rannallaruikuttajille.
Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat minulle todella rankkoja. Eniten ja parasta tukea sain ihanalta Kaaso P:ltä, jolle tuollaiset tilanteet ovat valitettavasti aivan liian tuttuja. P piti minut selväjärkisenä niinä vaikempinakin hetkinä... ja jos lipsuin tahdikkuuden tuolle puolen, P otti tiukasti kädestä kiinni ja sanoi, anna mennä, se helpottaa! <3 (oikeassa oli, as usual!) Toinen mahtava tuki oli Bestmanin avovaimo, jonka kanssa yhdessä itkimme ja nauroimme ikäväämme ja puhisimme miehiemme seikkailunhalua ja kaipasimme kultiamme kotiin.
Lisätukea oli tarjolla myös tosiaan noilta matkanjärjestäjiltä. Kevättalvella järjestetyn tapaamisen yhteydessä meidät jaettiin kolmeen porukkaan ja saimme pienryhmissä pohtia tunteitamme kera ammattilaisen. Minun ryhmääni veti pappi. Ja nyt, pahoitteluni kaikille tuohon ryhmään joutuneille... Niinhän siinä kävi, että kun lavaa ja spottivaloja tarjottiin, niin minä tulin, näin ja valloitin. Yhteisestä juttutuokiosta muodostui lopulta henkilökohtainen terapiasessioni pienyleisöllä.
Pappi oli ihana. Hän tuki ja ymmärsi, mutta koetti myös saada minut katsomaan tilannetta omaa näkökulmaani laajemmin. Jep, ei kaikessa ollutkaan sittenkään kyse ihan vaan pelkästään siitä, miltä mikäkin minusta tuntui! Jännä juttu... :D
Kun hääpäivästä päätettiin, tuo pappi tuli taas mieleen. Jouduimme odottelemaan lopullista vastausta muutamia kuukausia, mutta nyt asia vahvistui: meidät vihkii juuri se pappi, jonka halusimmekin! Pappi, jonka apuun olemme tukeutuneet ja johon luotamme.
Täydellistä! <3
p.s.
p.p.s.
Pahoittelut kuvien puutteesta... niitä ei nyt vaan oikein ollut.
p.p.p.s.
Kiitos Sensaatiolle kommentista! Muistui mieleen tositarina eräistä häistä... haluttu pappi souti seremonian läpi englanniksi ja suomeksi ja se nyt ei sitten ihan aina mennyt aivan niin kuin piti...
"As we stand here today...[hiljaisuus] behind the eyes of God....[hiljaisuus]...beYOND the eyes of God!"
XD Vaikka sitä kuinka mentiin Jumalan selän taa, kyseinen pari on yhä onnellisesti naimisissa! :)
Tämmöstä me ei oltas haluttu!
Koska uskonnolla ei ole arkielämässä kovinkaan suurta roolia, läheisiä pappeja ei löytynyt mitenkään roppakaupalla. Mutta löytyipä sellainen kuitenkin!
Sulho oli viime kevään kaukana poissa pelastamassa maailmaa. Yksinolo ei alkuun oikein luonnistunut minulta... Siinä tuli kiukuteltua yli useammankin aikavyöhykkeen ja kauas päiväntasaajan tuolle puolen... :D Matkanjärjestäjät olivat ilmeisesti aiemminkin tavanneet kaltaisiani ikävä-iitoja, sillä tarjolla oli tukea, turvaa, teetä ja terapiaa meille rannallaruikuttajille.
Ensimmäiset kaksi kuukautta olivat minulle todella rankkoja. Eniten ja parasta tukea sain ihanalta Kaaso P:ltä, jolle tuollaiset tilanteet ovat valitettavasti aivan liian tuttuja. P piti minut selväjärkisenä niinä vaikempinakin hetkinä... ja jos lipsuin tahdikkuuden tuolle puolen, P otti tiukasti kädestä kiinni ja sanoi, anna mennä, se helpottaa! <3 (oikeassa oli, as usual!) Toinen mahtava tuki oli Bestmanin avovaimo, jonka kanssa yhdessä itkimme ja nauroimme ikäväämme ja puhisimme miehiemme seikkailunhalua ja kaipasimme kultiamme kotiin.
Lisätukea oli tarjolla myös tosiaan noilta matkanjärjestäjiltä. Kevättalvella järjestetyn tapaamisen yhteydessä meidät jaettiin kolmeen porukkaan ja saimme pienryhmissä pohtia tunteitamme kera ammattilaisen. Minun ryhmääni veti pappi. Ja nyt, pahoitteluni kaikille tuohon ryhmään joutuneille... Niinhän siinä kävi, että kun lavaa ja spottivaloja tarjottiin, niin minä tulin, näin ja valloitin. Yhteisestä juttutuokiosta muodostui lopulta henkilökohtainen terapiasessioni pienyleisöllä.
Pappi oli ihana. Hän tuki ja ymmärsi, mutta koetti myös saada minut katsomaan tilannetta omaa näkökulmaani laajemmin. Jep, ei kaikessa ollutkaan sittenkään kyse ihan vaan pelkästään siitä, miltä mikäkin minusta tuntui! Jännä juttu... :D
Kun hääpäivästä päätettiin, tuo pappi tuli taas mieleen. Jouduimme odottelemaan lopullista vastausta muutamia kuukausia, mutta nyt asia vahvistui: meidät vihkii juuri se pappi, jonka halusimmekin! Pappi, jonka apuun olemme tukeutuneet ja johon luotamme.
Täydellistä! <3
p.s.
 | ||
| No okei, olisinhan minä tämänkin voinut ottaa.... ;) |
p.p.s.
Pahoittelut kuvien puutteesta... niitä ei nyt vaan oikein ollut.
p.p.p.s.
Kiitos Sensaatiolle kommentista! Muistui mieleen tositarina eräistä häistä... haluttu pappi souti seremonian läpi englanniksi ja suomeksi ja se nyt ei sitten ihan aina mennyt aivan niin kuin piti...
"As we stand here today...[hiljaisuus] behind the eyes of God....[hiljaisuus]...beYOND the eyes of God!"
XD Vaikka sitä kuinka mentiin Jumalan selän taa, kyseinen pari on yhä onnellisesti naimisissa! :)
