perjantai 7. joulukuuta 2012

Mitä tehdä Maggielle?

Uudessa kodissamme on kovasti enemmän tilaa kuin aiemmassa, mutta... jotenkin se varastossa roikkuva ruumissäkin näköinen möhkäle vaikuttaa kuitenkin olevan paikassa, johon se ei ihan välttämättä kuulu...

Rakas Sutturani on nimenomaan juurikin sitä - rakas. Se oli ensimmäinen puku, jota koskaan sovitin. (Ja lopulta sovitin varmaan noin 50 pukua... Ei näin! :D ) Ehdin nähdä tuosta ihanuudesta ihan joka vuorokaudenajanunia reilun puolen vuoden ajan, ennen kuin vihdoin uskalsin tehdä Sen Päätöksen. Tilasin Sutturani lokakuussa (muistaakseni) 2011 Hyvinkään Leimulinesta. Enkä voi tarpeeksi kehua tuon loistavan pukuihmemaailman aivan järjettömän upeaa palvelua, en vaikka viettäisin loppuelämäni Leimulinea ja erityisesti Leimulinen ihanaa Pirjoa ylistäen!

Kun sitten vihdoin sain kaunottareni päälle hääpäivänäni, se fiilis oli aivan mieletön! Tiesin, että tässä on Minun Pukuni. Puku sai vierailtakin mielettömästi kehuja ja kaikki minua vähääkään tuntevat olivat yksimielisiä siitä: meidät oli suorastaan luotu yhteen, minut ja Sutturani!

Ihana tylliunelmani oli juuri sitä, mitä halusinkin. (Vaikken sitä itse uskonutkaan, kun näin puvun ensimmäisen kerran. Kaaso J joutui sen puoliväkisin roudaamaan sovitettavaksi... :D )





Mutta mitäs tuolle puvulle pitäisi nyt tehdä? Tilaa sen esilläpitämiseen meillä ei yksinkertaisesti ole. Varastoon se toki mahtuu, mutta jotenkin tuntuu julmalta pitää tuota ihanaa tylliunelmaa pukupussiin sullottuna varaston perukoilla. Pitäisikö se myydä? Muokata? Vai mitä sille tekisi?

Minkälaisia suunnitelmia teillä on puvuillenne?




Voinko uskotella itselleni, että jonain päivänä minulla on tytär, joka suorastaan vonkaa saada astella alttarille äipän tylliunelmassa? :D (Siis vielä jälkeen 12-vuotissyntymäpäivänsäkin... :P )



tiistai 20. marraskuuta 2012

Varpaita palelta? Alennuskoodiapua! :D

Heeelou,

Kauan kauan sitten (eli kaksi vuotta sitten :D ) iki-ihanalla kosintareissullamme Pariisissa talsin pitkin noita rakkauden kaupungin talvisia katuja superlämpimissä, jalkoja hyväilevissä ihanissa Ugg-kopio-FitFlop-supersaappaissani. Nuo ihanaiset kaunokaiset kärsivät kuitenkin tylyn kohtalon: niiden elämänjano sammui jo muutaman kuukauden kuluttua. Vein raasut takaisin Aleksi 13:een ja sain rahani takaisin ja muutenkin erinomaista palvelua (täydet pisteet Aleksi 13:lle tästä!!! Kiitos!), mutta eihän se korvannut sitä surullista faktaa, että samanlaisia ihanuuksia en enää saanut jalkaani.

Nuo tossukat kuitenkin kummittelivat mielessä yhä ja kun tuossa muutama kuukausi sitten törmäsin Nature Shoppiin kesken kuumpimpien alennusmyyntien, niin pakkohan se oli tilata uutta lämmikettä vaativille ja täysin muotitiedottomille varpailleni!

Tällaiset sieltä sitten tupsahtivat kotiovelle. Juu, juu, tiedän, nämä ovat trendikkyydessään nykyään jossain feikkicrocsien tasolla, mutta Rhettiä vapaasti lainaten: Frankly my dear, my feet don't give a damn!  Sitten jos ja kun ne megasuperpakkaset taas iskevät, niin varpaani tullevat kiittelemään rouvaa ihan kädestä pitäen tästä sijoituksesta. :P

Ja se sijoitus tosiaan. Postituksineen 49,90€. Ja nuo ovat siis ihan mokkanahkaa. Eivätkä mitkään nukkesaapaat, vaan ihka oikeat töpöttimet! :D

Jos siis olet yhtä epätrendikäs ja mukavuudenhaluinen kuin minä, kirmaa sinäkin Nature Shopin nettisivuille! Eikä tässä vielä kaikki... :D

Iskehän ostoskorisi alennuskoodiboksiin koodi NAT-1123405, niin Nature Shop tarjoaa vielä 10% lisäalennuksen hinnoistaan! Jeps! Sillä rahalla saa jo... jotain muuta kivaa! :D

Eikun shoppailemaan siis! :D



tiistai 13. marraskuuta 2012

Asiaa oluesta! :D

Haha, itsekään ikinä uskonut moiseen otsikkoon sortuvani! :D

Mutta siis. Kiitos entisten naapureidemme (entisyys on tässä kohtaa vain ja ainoastaan surullista! Mä kaipaan sua, Seiska!) ansiosta Sulhon suloiseen päähän istutettiin ajatus omista hääoluista. Ja mikäs sen mukavampi tapa Sulholle todistaa aktiivisuuttaan hääjärjestelyissä kuin panna olutta!?

Joten Sulho ryhtyi tuumasta toimeen. Avuksi tuli naapurimme olutseura, joka tarjosi niin puitteet, välineet kuin roppakaupalla opastustakin oluen tekoon. Touhu oli siis kovinkin ammattimaista, eikä suinkaan mitään kotisaunassa kuplittelua! :)

Sulho sai luonnollisesti itse päättää oluiden tyypeistä ja mauista. Reseptit valikoitiin huolella ja Herra Olutmestari päätti, että pirskeissämme tarjottaisiin pale alea ja extra special bitteriä. Kaltaiselleni olutkammoksujalle homma suomennettiin näin: "vaaleeta ja tummempaa. Vähän niinku sä ja mä."

Bestman oli mukana tekemässä olutta ja kertookin tarkemmin projektista Viini-lehden blogissa. Jos jotakuta asia kiinnostaa vielä enemmän, voisin pyytää myös Sulholta omaa postausta oluenteon vaiheista ja ihanuuksista? :)

Oluille piti tietenkin keksiä nimet ja siinä kohtaa minäkin pääsin mukaan projektiin. Pohdimme ensin vakavasti sitä, että vaaleampi nimettäisiin Sulhon mukaan ja tummempi minun, mutta jotenkin tylsältä se vaikutti... Halusimme myös nimiin mukaan jonkinlaisen vinkin siitä, mistä tässä nyt oikein on kyse.

Musafriikki Morsio keksi lopulta, että oluethan nimetään biisien mukaan. Arvatkaas siis, mitä niistä tuli?! :D

Hääpäivänä saimme oluet tynnyreissään Salmi Saliin, jossa vieraat saivat niitä valutella hanoista laseihinsa. Hanoissa oli upeat etiketit, jotka Kaaso L oli askarrellut nimien pohjalta. Koetan kaivaa niistä kuvaa näytille myöhemmin...

Oluet nousivat todelliseksi hitiksi, juhlavieraat selvästi arvostivat tätä heille laadittua "mittatilausjuomaa". (Itsehän en sitä tietenkään maistanutkaan... :D Noloa!)

Oluemme pääsivät Bestmanin kautta myös Viini-lehden blogiarvioon: Olutsadon helmiä. 

Ja ne nimet? :D Noh, Whiter Shade of Pale Ale ja Extra Special Bittersweet Symphony! :D

tiistai 6. marraskuuta 2012

Elossa!

Täällä ollaan, ei hätää! Mutta kiirettä on riittänyt, jostain siitä voinen jotain joskus kertoillakin... (panostin tuossa edellisessä lauseessa selkeyteen ja avoimuuteen, huomannette! :P )

Mutta kun sitä aikaa ei nyt vieläkään oikein ole... :(

Joten, parempaa (pidempi = parempi? Kyllä, määrä korvaa laadun! :D ) postausta odotellessa kannattaa selata uusin, upea Häät-lehti! :D Eikä vaan selata, vaan lukea, merkkailla, tehdä muistiinpanoja, leikellä ideakuvia, pihistää ideoita ja ihastella upeita juttuja! :D

Maistiaisia myös täältä
Lehdessä saattanee olla jokin minunkin rustaama juttuni... ehkä... :D Kannattaa myös surffailla oikein antaumuksella Häät.fi -sivustolla, sieltä löytyy mm. tälläisiä herkkupaloja! (Olisitko itse antanut Sulhon tehdä suurimman osan hääpäätöksistä? Entä kuinka Jennin ja Villen häät sujuivat? Lue lisää lehdestä! :D )


Sitten, kun lehti on koluttu, voikin antautua marraskuun vietäväksi. Ainakin hetkeksi...

Natalie Dee.com

Tai sitten rynnätä salille! :D

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kirkossa

Todellisena draamakuningattarena halusin häillemme päräyttävän aloituksen ja siksi kirkkoshow olikin todellinen show!

Kirkkomusiikista vastasi upea jousikvartetti, josta saan kiittää ihanaa ystävääni Hilja-Inkeriä (juu, juu, se on juurikin sen oikea nimi! Melkein ainakin! :D ). Hilja-Inkeri tosin hieman repi eloveenakutrejaan päästään, kun kuuli (silloisen) Morsion biisitoiveet...

"Siis sä haluat Jai Hon jousilla? Kirkkoon? Siis JOUSILLA????"

Jep. Ja sen myös sain! :D

Vieraat toivoteltiin kirkkoon tervetulleiksi aivan tavanomaiseen tapaan ja paikalleohjauksesta vastasivat perheemme. Kun kaikki olivat löytäneet paikkansa ja Morsiokin ehtinyt kirkolle (siitäkin lisää ehkä myöhemmin...), ovet lyötiin kiinni. Alttarilla odottivat Sulho ja Bestman, ei muita.

Ja sitten se alkoi. Jai Ho jousilla! :D

Ja sisään marssivat ensin äitimme pikkuveljiemme saattamina ja äitien perässä neljä Upeaa Kaasoani biisin sopivissa asuissaan:

Kuva: V-P Kangas

Kuva V-P Kangas

Kaasojen upeat sarit hankittiin vuosi ennen häitä Intiasta. Ihan samanlaisia ei kaikille saatu, mutta eipä se haitannut. Ja pukeutumisen haastavuudesta huolimatta Kaasot olivat tyytyväisiä asuihinsa ja ne saivat vierailtakin kovasti kiitosta!

Kaasojen marssin jälkeen kirkko hiljeni taas, kunnes jouset aloittivat uudestaan. Marssiksi halusin ihanan Pachelbelin kaanonin.

Tuota urpovirnettä en saanut naamaltani pois kertaakaan koko päivänä! :D Kuva: V-P Kangas

Kun ovet aukesivat ja seisoimme isän kanssa siinä kynnyksellä ja näin kaikki tutut, hymyilevät kasvot, tunsin olevani taivaassa. Hymyni olisi vetänyt Robertsin rouvankin hiljaiseksi, nyt mentiin jo pidemmälle kuin korvasta korvaan!

Kuva: V-P Kangas
Isä saattoi minut noin kaksi kolmasosaa kirkon käytävästä ja sitten hän "päästi irti". Isä saatteli tyttärensä matkaan yksin. Isiä kyllä jännitti, saatoin ehkä hieman joutua kuiskimaan, että "isi, tää on se kohta kun sä jäät tähän...:" :D

En halunnut luovutusta, sillä silloin-kun-se-minulle-sopii-feministinä sen symboliikka ei mielestäni istunut tuohon hetkeen. Halusin, että isä saattaa minut pitkälle, sitten eroamme ja otan muutaman askeleen yksin, kunnes Sulho tuli minua vastaan.

Sulhon toiveena oli, että olisimme kohdatessamme kätelleet. En tainnut suostua moiseen... :D

Tuo käytävän kävely oli aivan mieletön hetki. Kun pääsin Sulhon luokse, pieni ääni pääni sisällä huusi "UUDESTAAN, UUDESTAAN!!!!!" Ja juu, teki mieli juosta takaisin oville ja aloittaa alusta! :D Olisikohan pappi suuttunut? :D

Eikä minua itkettänyt ollenkaan. Hymyilin vain, varmasti elämäni leveintä hymyä! :D Se fiilis oli niin MAHTAVA! :D

Joo, okei, oli tosi kivaa, kun kaikki katsoivat MINUA. Mitenniin leijona? :P

Pappi kertoi vihkimisen jälkeen olleensa kovasti marssisunnitelmaamme vastaan. Hän sanoi, että hänen mielestään käytävää marssii vain ja ainoastaan morsian saattajineen tai sulhasen kanssa, ei kukaan muu. Mutta, hän sanoi, että muutti mielensä nähtyään meidän sisääntuloshowmme. Oli kuulemma upein seremonia ikinä. Papillamme on ikää jo ihan kunnioitettavasti, joten... GO ME!!!! :D (Siis me, suomeksi, ei me niinkuin minä. Kai.... :P )

tiistai 9. lokakuuta 2012

Elina ruoskii rouviakin!

Olen koukussa kuntosalitreeniin, kuten tuosta hääpäiväaamun salipyrähdyksestäkin voinee päätellä. Viime aikoina treeni on kuitenkin jonkun verran junnannut paikallaan... Samaan aikaan olen ihaillut Palomiehen Morsiamen treenipostauksia ja erityisesti tulevan rouvan henkilökohtaista morsianpiiskuria Elina Sonnéa!

Kun Elinan nimi sitten pomppasi silmille Motivuksen Kuntokatsastusviikon ohjelmasta, päätin tarttua peeteetä haboista! Pikayhteys Elinaan ja kohtalon ohjailema (eikös ole ihanaa draamaa tässä lauseessa! :D ) tapaaminen johtivat sitten oiviin (potentiaalisiin) tuloksiin: Morsianten virallinen piiskuri ruoskii myös rouvia! :D

Elina laati minulle sekä treeniohjelman että ruokavalion. Mistään älyttömästä elämäntapakuperkeikasta ei ole kyse, sillä Elina kyseli tarkkaan treenitottumuksistan ja ruokailuistani. Ilokseni voin kertoa muille ohjelmista ja ruokavalioista haaveileville, että Elinalle sai myös kertoa inhokkitreeninsä ja -ruokansa. Ja ei, Elina EI rankaissut työstämällä lukujärjestyksiä nimenomaan noista inhokeista, vaan tosiaan täysin päin vastoin! :D

Sekä treeniohjelma että ruokavalio ovat simppeleitä ja helppoja toteuttaa. Suuntasinkin saman tien treenailemaan Ellin lista kädessä. Treeni sujui kivasti ja ihan oli Aurinkoprinsessalla pää pilvissä, täähän on niin helppoa!

Muttamutta... sitten lueskelin Elinan blogia (jota suosittelen muuten lämpimästi ihan kaikille: vaikka vihaisitkin treeenaamista, Ellin iloinen jutustelu tuo hymyn huulille! :D). Elinan kirjoitukset olivat sekä viihdyttäviä, että mielenkiintoisia, mutta se todellinen pysähdys tuli tässä:



Nyt pikkuhiljaa olen ehkä alkanut oppimaan reenaamaan suht kovaa, mutta siltikin edelleen on hakemista omissa rajoissa ja siitä, että pääsisi joka reenissä mukavuusalueensa ulkopuolelle ja isolla käellä.. koska siellä mukavuusalueellahan on tosi kiva eiks jeh? Noh, sitten peilistä ainaki tuijottaa sotanorsu tai laiha läski, jos sitä kroppaa ei järisytetä sillä reenillä ja ISOSTI!


Niin. Se mukavuusalue. Kuulkas kun sitä kutsutaan mukavuusalueeksi ihan syystä! On nimittäin aivan MAHOTTOMAN MUKAVAA treenata siellä MUKAVUUSALUEELLA!!! Juu, kyllä minäkin aina toisiaan innostun latailemaan yhteen tai kahteen lihasryhmään niitä vähän vielä isompia painoja. Mutta teenkö sitä usein? En todellakaan! Tapahtuuko minkäänlaista edistystä? Ei todellakaan.

Tuon pätkän luettuani päätin, että marssin lähitiimariin ja shoppaan itselleni pienen sievän vihon, johon kirjaan aina koko treenin. Painot, toistomäärät, sarjat. Lämppärit. Venyttelyt. Ja fiilikset! Enkä enää treenaa fiilispohjalta vaan ihan tuloshakuisesti ja tosissani! Josko se haba siitä sitten innostuisi kasvamaan... :D

Pääsen lähitulevaisuudessa treenailemaan Ellin kanssa. Lupaan pitää teidät ajan tasalla! :) Rouvat, neidit ja miksei herratkin, jos tunnistatte itsessänne kaltaiseni mukavuusalueella hengaajan, ottakaahan yhteyttä Elliin! Ellin upean Morsiusbootcampin lisäksi PT Sonné treenauttaa kyllä meitä muitakin! :D

p.s.
Hääpäiväjatkoa seuraa kyllä... :D Rouva on nyt vaan niin kunnostautunut koulutiellä reisille valuneen kevään jälkeen, etteivät nuo 24 tuntia riitä mitenkään mihinkään. Anomukseni vuorokauden pidentämiseksi on käsittelyssä.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Hääpäivätarinaa vihdoin!

Jep, tätä on odotettu. Mutta äitikulta, nyt se tulee, enää ei tarvitse soitella minulle päivittäin kysellen joko, joko? Jo! :D

Hääpäivästä riittäisi asiaa varmastikin noin vuodeksi. Joten antakaa anteeksi, juttua tulee tipoittain. Ja todennäköisesti ei-niin-kronologisessa järjestyksessä. <3 rönsyily <3

Häitä edeltävän illan vietin kolmen kaason kanssa Sokos Hotel Aleksanterissa. Ihana Bestmanin avovaimo oli järkännyt meille upeat (yhdistetyt) huoneet, joista valkkasin (tietysti :P )sen vielä upeamman. Ja numero oli 118. :D Mahtavaa, eikös! :D

Kävimme jumpassa, saunoimme ja tilasimme room service -sapuskat. Ja tietysti fiilistelimme tulevaa. Suttura pääsi heti arvoiselleen paikalle...

Siinä se beibe on! Kuva V-P Kangas 
Ilta oli ihana! Ja juu, Morsio ehkä hieman hysteerinen... Olimme varanneet kaasojen sari-aksessoreiksi tajuttoman läjän kaikenlaisia feikkikultakoruja, ja päätin sitten tempaista ne kaikki kerralla päälle. Siitä ette näe kuvaa. Sori. :P

Yöllä en pahemmin nukkunut... Aamulla kellon soidessa ryntäsimme Kaaso L:n kanssa hotellin kuntosalille. Siellä joku japanilaisvieras oli vääntänyt telkkarin täysille ja teki mieli kiljua, että minun hääpäiväni, minun musani, thank you very much! Mutta en.

Salin jälkeen suihku, aamiainen ja sitten kävellen kohti Helsinki Hairdressersiä!

Siellä odottivat jo äiti ja anoppi ja myöhemmin paikalle tulivat myös Kaaso J, Bestmanin avovaimo, äidin paras ystävä ja yksi hyvistä ystävistäni. Meitä pöönasi oikein kunnon poppoo, eikä skumppaakaan säästelty... :D

Helsinki Hairdresserin Rami Luusua teki tukkani! Kiitos Rami! <3 Kuva: V-P Kangas
Kaaso J:n hiukset teki Helsingin huipputaitava Linnea Johansson. Kuva: V-P Kangas
Kampaukseni kruunasi joutsenlampi-henkiseen pukuuni sopiva ihana Ninkan sulkakoriste, jonka hankin kevään hiusillassa Ninalta. Koriste oli aivan täydellinen! Bongasin Ninan ihana koriste päässään jo kevään häämessuilta. Meilasin Ninalle kuvan puvustani ja Nina vastasi lähettämällä kuvia toinen toistaan upeammista hiuskoristeista! Lopulta hiuksiini valikoitui tämä kaunotar:

Kuva: V-P Kangas
Voit tilata samanlaisen upeuden täältä.


Tukkaan laitettiin pinnejä ja sulkia ja koruja ja liimaa ja kiviä ja oli siellä mukana jossain kohtaa paperiakin. Saksia ei käytetty, veistä kylläkin! :D Kuva: V-P Kangas





Ja vielä pari pinniä... Kuva: V-P Kangas

Tukkani kimpussa oli ainakin kahden miehen lisäksi siis tosiaan jos jonkinlaista härpäkettä! :D Ja lopputulos oli upea, kiitos Rami!!!

Olo kampaajalla oli koko ajan tosi tyyni ja rauhallinen. Oli ihanaa, kun paikalla oli niin paljon tuttuja! :) Äipypolo oli aika hermostunut ja taisi se anoppikin siinä vilkuilla kelloa pariin otteeseen... :) Itse olin koko ajan niin zen, että! Ja yleensä en ole mitenkään zen. Hmm... Naimisiinmeno taitaa sopia minulle oivasti! :D Vinkki Sulholle: kun tämä rakkaan vaimosi lievä ad/hd alkaa ahdistaa, järkkää häät, rouva rauhoittuu! Ainakin päiväksi... :D

Kampaajalta lähdimme kaasojen kanssa pukeutumaan, siitä lisää myöhemmin... Aikamoinen show sekin! :D

Sulho ja Bestman viettivät häitä edeltävän yön Sokos Hotel Vaakunassa. Miesten iltaan kuului mm. herkkuillallinen Farangissa jenkki- ja irkkuvieraamme seurassa. Aikamoista!


Sulhon valmistautumisissa oli paljon seesteisempi tunnelma... Kuva: V-P Kangas
Huomatkaa tuo Bestmanin S-marketin kassi! Juu, pojat on frakeissa, mutta kaunis kesäpäivä ja suuntana Ruttopuisto: eihän sinne PÄÄSE ilman S-marketin muovipussia! :P Kuva: V-P Kangas
Tässä vielä häälookia, kun huntu oli vaihtunut birdcageen.. :) Kuva: V-P Kangas

Mahtava kuvaajamme V-P Kangas oli mukana jo aamuvarhaisesta ihan myöhään iltaan saakka ja onnistui vangitsemaan koko päivän tapahtuvat aivan hurmaavalla tavalla! Siitä taitaa olla puolisentoista vuotta, kun V-P:n bongasin, ja tiesin heti, että haluan hänet kuvaajaksemme! Emmekä todellakaan pettyneet, päin vastoin! Kuvat ovat vielä uskomattomampia kuin uskalsimme odottaa!

Ja V-P on aivan mieletön tyyppi! :) Hän pyöri mukana kaikessa ja sai muutkin rentoutumaan zen-morsion kaltaisiksi. V-P myös keksi jatkuvasti uusia kuvaideoita ja vaikka sainkin välillä pohtia, että mitenköhän sekin asento onnistuu tässä mekossa, niin kyllä onnistui ja tulokset puhuvat puolestaan! Juu, ryömin pitkin hotellihuoneen lattiaa ja sen semmoista, mutta se oli sen arvoista! :D

Eli jos etsit vielä hääkuvaajaa tai trash the dress -kuvaajaa tai vaan aivan loistavaa kuvaajaa, niin kipin kapin V-P Kankaan sivuille: Hääkuvaaja V-P Kangas vpkangas.com

Lisää tarinaa tulossa... :)

perjantai 28. syyskuuta 2012

Luonto tulee lähelle

Haluan jakaa kanssanne huikean tapahtumaketjun tuosta viime viikolta...

Mehän siis muutimme "maalle" tuossa häiden jälkeen. Alle kaksivuotias huippumoderni kerrostalo muuttui Sulhon ikäiseen paritalonpuolikkaaseen. Rakennustyömaat ja jatkuvasti kulkevat useat bussilinjat vaihtuivat puutaloihin, omenapuihin ja vieressä rauhoittavasti kohisevaan teollisuusalueeseen. :D

Ennen tarjouksen tekoa selvitimme kaikki olennaiset asiat, joista tärkein oli Hesarin aikataulu. Kyllä se ajoissa tulee, meille vakuuteltiin. Noh, myöhemmin selvisi, että entisten asukkien ajoissa oli joskus aamuseitsemän aikaan, ja neljältä pystyyn pomppaavalle Aurinkoprinsessalle sehän on lähes lounasaikaa. :S

Joka tapauksessa, lehti pitää hakea pihan päädystä, sitä ei kotiovelle kanneta. Naapurustomme yökukkujat saavat siis ihailla silmät ristissä ja valtavassa kylpytakissaan aamuhämärässä hiippailevaa Aurinkoprinsessaa Hesarinmetsästysmatkallaan...

Eräänä aamuna viime viikolla olin jo palaamassa kotiin iloisena Hesari kädessä ja etusivun mainoksia vilkuillen, kun havaitsin jonkin elukan juoksevan pihan päädystä kohti. Oletin (oikein) tuon pinkojan olevan tavallista vauhdikkaampi citykani. Koska olin liikkeellä, sen sijaan, että seisoisin hiljaa paikallani (en siis lue Hesariani pihalla...), jatkoin matkaani luottaen vanhaan viisauteen: "se pelkää minua enemmän kuin minä sitä".

Niin. Niin minulle on aina uskoteltu. Oli kyse sitten kaneista, kuoriaisista tai kurnuttajista. Aina väittävät, että minä olen nille paljon suurempi paha, kuin minä niille. Vannoutuneena citytyttönähän en siis kestä mitään lemmikkikoiraa pienempää tai villimpää. Kyllä, pelkään hiiriä. Ja kaneja. Ja sammakoita. Ja ihan oikeesti, kaikki ilman moottoria lentävät ovat vähintäänkin epäilyttäviä!

Pihan poikki pinkovan kanin vauhti oli aivan järjetön. Kaikki edellä kuvaamani ajatustoiminta tapahtui siis sekuntien murto-osissa. Ja yhtäkkiä:

Kuului kauhea pamaus. Karjasin vertahyytävästi. Kanipolo pyöri maassa tuskaisena ja minä pinkaisin karkuun kohti kotiovea!

Kani oli juossut SUORAAN PÄIN MINUA! Jep. Aivan suoraan päin! Jalassani oli kipeä mustelmanalku ja pieni haava. Kotiovelta katsoin kauhuissani, kun kanipolo edelleenkin kieriskeli maassa. Raukan pää oli ehkä nyrkkini kokoinen, ja kun sellainen pikkupää kopsahtaa valtavassa vauhdissa päin sääriluutani, lienee aivotärähdys taattu!

Pinkaisin suoraan yläkertaan Sulhoa (pitänee miettiä tuota nimeä uusiksi...) herättämään!

"Kuulitko sen vertahyytävän karjahdukseni? Kani hyökkäsi kimppuuni!"

Myöhemmin niin sanottuun ihmisten aikaan Sulholta tuli tekstiviesti, jossa hän ihmetteli nähneensä unta siitä, että kani oli hyökännyt kimppuuni.

Mutta kun se ei ollut unta! Vaan ihan totisinta totta! Ja minulla oli mustelma todisteena!

Nyt pelkään sitten kanejakin ihan tosissani. Ne eivät väistä. Niillä on suunnitelma. Ne haluavat minut!

Kuva lainattu täältä.
Onko muilla havaintoja hyökkäilevistä citykaneista? Kostavatko ne kaikille, vai olenko minä kanien pahin vihollinen? :S

p.s.

Tsekatkaahan kuvaajamme V-P Kankaan blogi: vpkangs.com/blog Kuten Saara jo bongasi, siellä on iso annos lisää kuvia! :)

tiistai 25. syyskuuta 2012

Varo internetiä! :D

Hääkuvia odotellessa blogia uhkaa hiljaiselon jatkuminen. Mutta kai sitä muustakin voi puhua? :D

(Tosin varoitus, tämä postaus on täysin kaupallinen, tai siis ei sillä tavalla kaupallinen, en minä tästä mitään saa, mutta jos etsit jotain mieltäylentävää ja korkealentoista lukukokemusta, mene muualle! :P )

Olen ihan mahdoton nettikauppasurffailija. En välttämättä (ihan niin) kova shoppailija, mutta surffailija ehdottomasti! Eilen lävähti meiliboksiin kaupallista tiedotetta eräästä suosikkisurffauskohteestani, Warehousesta. Ja se on kuulkaas niin, että Warehousella alkoi ale. Juuh, samaa sykliä elänevät siellä kuninkaallisten kera, ja käynnissä ovat kaikenmaailman (kaiken Britannian?) versiot kolmesta plus yhdestä hullusta, pyöreästä sembalokarkelosta ja nyt se tornado on iskenyt Warehouseen.

Ja, kuten kaikki Union Jackin alla shopanneet tietävät, kun suuressa maailmassa tehdään alennusmyyntejä, niin siellä ei puhuta mistään SÄÄSTÄ JOPA 12%!!!! - soovasta, vaan alet ovat sitä luokkaa, että Visakorttikin kellahtaa selälleen ja kehrää tyytyväisenä (pahoitteluni tuosta kissa- ja koirastereotypioita yhdistelevästä kielikuvasta. Se nyt vaan on niin, että oma Visani käyttäytyy juurikin noin. Hanki omasi Sampo Pankista. :P ).

Twist Halter Dress
Miten olisi vaikka tällainen henkäyksenkevyt keijumekko? 104€ normihinta on pudonnut 60€ alehintaan. Tämä on muuten oiva esimerkki surffailuistani, tuollainen värihän ei sovi minulle sitten alkuunkaan, ja silti sitä ihailen! (Vai sopisiko sittenkin...? :D )

Ja toimitus on nopeaa ja luotettavaa, ja toimituskin on halvempaa kuin kaksi seutulippua (joilla ei muuten pääse lähellekään lähintä Warehousea!) - 9,99€! Ai mistä minä nämä tiedän? Noh, olen ehkä joskus saattanut jotakin tilata... kaverille tietysti! :P

Shoppailemaan pääset näppärästi täältä.

Ja miksi internetiä pitää varoa? No kun... minussa asuu pieni sisäinen shopaholic, joka aina toisinaan villiintyy aivan tolkuttomaksi. Jos kärsit samasta, pysy kaukana Warehousen kaltaisista ihmemaista! Ja miksikö varoitin vasta nyt, kun olet jo klikkaillut ostoskorisi täyteen kaikenlaista uutta ja sinistä ja lainattavaksi kelpaavaa? :D

torstai 20. syyskuuta 2012

Häävalssi

Taisin aiemmin mainita, että väänsimme häävalssista aikas pitkään Sulhon kanssa... kaikki toisen ehdotukset olivat aina aivan liian xxx tai ei tarpeeksi yyy. Lopulta päädyimme jonkin sortin kompromissiratkaisuun, joka ei ollut valssi, joten päätimme hankkia koreografian ammattilaisilta. Noh, sitten, eräänä varmastikin kuulaan kauniina aamuna kuuntelin jälleen tapani mukaan irkkuradiota aamuni ratoksi, kun korviini alkoi tulvia jotain aivan uskomattoman kaunista. Ja ennen pitkää kärpäset katossamme naureskelivat partoihinsa, kun Aurinkoprinsessa valssasi pitkin kyökkiä yksin kylpytakissaan ja villasukissaan. Juuh, se oli siinä!

Myöhemmin samana päivänä soitin biisin Sulholle sormet ristissä ja peukut pystyssä ja kaikkia mahdollisia tahoja rukoillen. Sulhon reaktio? "Okei."

:D :D :D

Ja se biisi...


Okei, yksi ongelmahan tuossa on. Se C-osa. Vähän liikaa maailmanparannusmeininkiä. Mutta koska hääviihdyttäjäksemme ei ollut tulossa Jason itse, laitoin upealle hääbändimme solistille Antti Koivulalle
viestiä ja saimme Mr. Sushilta lyhennetyn ja C-osattoman version tuosta ihanuudesta.

Joku saattaa muistaa, että kävimme keväällä Studio High Heelsin häävalssikurssilla. Vannoimme juhlallisesti treenaavamme ainakin kerran viikossa. Ja treenasimme sitten tyyliin kerran, hääviikolla. :D (No okei, pari-kolme kertaa. Ainakin.) Sulho koitti ehdotella jos jonkinmoista syrjäseutupaikkaa treenejä varten, mutta en minä jaksanut häästressaavaa bridezillatakamustani roudata jonnekin itä-Vantaan pusikoihin! Lopulta keksin ratkaisun! Nappasimme kengät kainaloon ja suuntasimme kerrostalomme häkkivarasto-/väestönsuojakompleksiin! Siellä oli kuulkaas oivat valssaustilat! Kännykkään Spotify ja Jasonit täysille ja yks-kaks-kol-yks-kaks-kol!

Okei, kerran kävi sitten niinkin, että varastoilla oli joku muukin. Jouduimme siinä hetken "etsimään sitä yhtä juttua" omasta häkistämme, kunnes tuo hävytön tunkeilija ymmärsi poistua. :P (Ja 3 viikkoa häiden jälkeen muutimme pois. Saattoihan joku meidät nähdä juoksemassa limonadikengät kainalossa alakertaan... :P )

Hääpäivänä valssaaminen jännitti kyllä ihan mahdottomasti. Taikauskoisuuteni takia emme treenanneet valssausta Sutturan kanssa ja jostain syystä minulla ei muita samankaltaisia mekkoja oikein ole. (Kummallista...) Varottelin kyllä Sulholle, että et tule pääsemään ihan kauhean lähelle ja voit täysin unohtaa kaikki yritykset astua oikeaoppisesti jalkojeni väliin... Mutta ei se nyt mitenkään ole sama asia visualisoida sitä Sutturaa väliimme kun ihan tosissaan tanssia tylleissä. Tosipaikan tullen astuinkin sitten lähes joka toisella askeleella helmojeni päälle! :D Puolessa välissä biisiä kuiskin suupielestä Sulholle, että nyt riitti vaihtoaskeleet, me vaan pyöritään! Se kun oli huomattavasti vähemmän riskialtista toimintaa...

Loppu kuitenkin hyvin! Kukaan ei kaatunut ja Suttura selvisi ehjänä valssauksesta. Joku jopa koetti imarrella meitä kehuskelemalla valssaustaitojamme! :P Ensi kesänä Rouva suuntaa sitten lavatansseihin leveilemään! :D

tiistai 18. syyskuuta 2012

Tylliunelmat elossa!

Ensinnäkin, anteeksi! Blogini on ollut ihan hyshyshiljaa aivan liian pitkään. Mutta ei syytä huoleen, mitään vakavaa ei ole tapahtunut! :) Häät sujuivat loistavasti ja niistä on luvassa jos jonkinmoista tarinaa, kunhan pääsen taas vauhtiin. Häiden jälkeen karkasimme minihäämatkalle Roomaan ja sekin reissu oli upea! Roomassa ollessamme saimme tiedon, että kämppämme myytiin, joten palattuamme aloimmekin sitten pakata. Nyt uudessa kodissa on asusteltu kolmisen viikkoa.

Siinäpä siis Aurinkoprinsessan suurimmat seikkailut viime viikoilta... :D

Hääpäivä... Se oli upea. Ihana. Täydellinen. Ainoana miinuksena se ajan kuluminen: päivä suorastaan karkasi käsistä heti kun pääsimme kirkkoon!

Vietimme häitä edeltävän illan ja yön kolmen kaason kanssa Sokos Hotel Albertin upeissa huoneissa. Bestmanin ihana avovaimo oli järkännyt meille huoneet ja morsian oli tietysti sijoitettu huoneeseen nro. 118! :D Kävimme jumppaamassa, irtokarkkiostoksilla (hihii! :D ) ja saunomassa, sekä nautimme room service dinnerin pyjamat päällä! :D

Hääpäivän aamupäivä sujui ihanan leppoisasti, aloitimme aamusalilla Kaaso L:n kanssa ja suuntasimme sitten aamiaisen kautta Helsinki Hairdressersiin kammattaviksi ja meikattaviksi. Tunnelma oli aivan katossa, meillä oli kaksi meikkaajaa, 2+1 kampaajaa ja hoideltavana sakkina yhteensä kahdeksan naista! Ja voi että, kyllä tuli Niin Upeaa Jälkeä! Itse marssin meikkiin mukanani Se Penelopekuva (se viimeinen penelope) ja vaadin, että tuollaiseksi minut on saatava. No, vaikka Timo Karvinen olikin todellinen taikuri, niin rasvaimuja ja luomenkohotuksia hän ei kuitenkaan ryhtynyt minulle tekemään... (pettymys? :P ) Olin lopputulokseen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen, Timo teki aivan mahtavaa työtä!

Meikattuina ja kammattuina palasimme sitten hotellille pukeutumaan. Meillä piti olla aikaa paljon. Ja olikin. Mutta... Sutturan päällepukemisessa kesti valehtelematta kolme varttia. Ja apuna oli kolme kaasoa. Hups! Sen jälkeen piti vielä kääriä kaasot sareihinsa, ja ei ole sarikaan mikään nopein mahdollinen vaate pukea... Joten lopulta kaasoille tuli hieman kiire. Ei kuitenkaan niin kiire, etteikö muutamia kuvia olisi ehditty napsia... :D

www.vpkangas.com

Mahtava valokuvaajamme V-P Kangas on postannut blogiinsa esimakua kuvistamme. Jos haluatte nähdä lisää wannabe-Penelope-Aurinkoprinsessaa Sutturassaan, kurkatkaahan tänne.

Ja jos haluatte vaan ylipäätään nähdä upeita kuvia, suosittelen surffaamaan osoitteeseen www.vpkangas.com V-P on aivan käsittämättömän hyvä kuvaaja ja mahtava tyyppi! Suosittelen lämpimästi! :) Lisää kuvamatskua saatte myöhemmin...

Niin ja blogisiskoille haluan sanoa, että vaikka en viime aikoina ole jättänyt juuri kommenttejakaan, niin postaukset on luettu! :) (Ja samalla kiroiltu ääneen sitä, kuinka hemmetin vaikeaa on kommentoida kännykällä postauksiin... :S )

Feels good to be back! Toivottavasti joku kaipasi... :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pukupaljastus: Tylliunelmat esiin!

Taikauskoisena ja vanhanaikaisena hössönä en tosiaan uskaltanut paljastaa tylliunelmaani teille etukäteen. Rakkaan Sutturani olivat nähneet vain harvat ja valitut. Mutta nyt on tullut paljastusten aika ja - tittidiii ja muuta rumpupärinää - tässä se tulee:

(Oletteko oikeasti valmiita? Minua vähän jänskättää! :D)

(...Hihii, ihan kuin pääsisi taas sinne kirkon ovien taakse odottelemaan... :D )

Tylliunelmani! <3

Pukuni oli Maggie Sotteron Madelyn Marie. Todellinen Tylliunelma, eikös? :D

Tässä Madelyn, omassa Madelyn Mariessani miehusta on pitsitylliä.
Kun keväällä 2011 marssimme Kaaso J:n kanssa ensimmäisellä mekonetsintämatkalla ensimmäiseen liikkeeseen, pääni oli täynnä ajatuksia siitä, mitä EN halua. Ei pitsiä. Ei olkaimetonta. Ei ivorya. Ei hörselöitä, vaan selkeitä linjoja.

Voitte siis kuvitella reaktioni, kun kaaso J lykkäsi Madden kouraani ja käski sovittaa. Olen kuitenkin tunnettu avoimuudestani sovituskopeissa (kuinka monella tavalla tämän voisi käsittää väärin? :P ), joten in we went.

Pukuja valikoitui sovitettavaksi iso läjä, mutta ensimmäisenä päälle sujahti Madde. Ja se olikin sitten siinä. Puku oli täydellinen. Okei, se oli olkaimeton. Siinä oli pitsiä. Ja se oli ivory. Mutta ainoa seikka, jonka halusin muuttaa, oli väri. Muuten halusin viettää loppuelämäni tuossa puvussa!

Koska olen kuitenkin loputon arpoja, en uskaltanut tehdä päätöksiä ensimmäisen puvun myötä. Vaan sovittelin lisää. Ja lisää. Ja lisää. Kiersin lopulta niin monta putiikkia (useampia useampaan kertaan jopa... soriiiih!!!!), että pelkäsin jo saavani porttikiellon hääpukusovituksiin! Nimeni on sen verran eksoottinen, että se valitettavasti muistetaan. Ja joko olen todella huonotapainen, tai muuten vaan mieleenpainuva, mutta tuntui vahvasti siltä, että minut muistettiin liikkeissä ihan kasvojenkin perusteella... (Heidi, mistä se johtuu? :D ) Ihan loputtomiin en siis voinut kierrellä. Ja joka tapauksessa, aivan poikkeuksetta jokaista sovittamaani pukua verrattiin aina Maddeen. Eikä mikään yltänyt ihan täysin samaan (vaikka se Stilissiman kaunotar tuli kyllä todella lähelle! Ilmeisesti kyseinen ihanuus löysi onnensa bloggaaja E:n omana? :) )

Lopulta päädyin siihen, että Maddehan se on. Ja suuntasin Kittyn innoittamana Hyvinkään Leimulineen Maddea tilaamaan! Se onkin sitten ihan oman postauksensa arvoinen juttu, siitä lisää, kunhan saan kunnon kuvia Maddesta.

Tässä vielä yksi maistiaiskuva sovituksista (Kiitos Kitty! :) )


Aikamoinen Tylliunelma, eikös? :D


tiistai 7. elokuuta 2012

Pikapostaus: Arvonta ja Morsiamen Iso Takapuoli!

Syvin anteeksipyyntöni blogihiljaisuudesta ja tämän postauksen kuvattomuudesta: kuorrutan hommaa kuolemattomilla viimeisillä sanoilla "you're just going to have to trust me!" :D

Arvonta suoritettiin taas Sulhon puolueettoman valvonnan alla ja voittajaksi selviytyi mystinen Anonyymi (kommentti 27. heinäkuuta). Sinä tuntematon Hannu Hanhi, laitathan viestiä, niin saat sukkanauhasi! :)

Häät lähestyvät täyttä häkää ja hommia ruksitaan to do -listalta melkein sopivaan tahtiin. Tänään suuntaamme kirkkoon harjoittelemaan marssimista ja parkumista ja muita koreografioita, meillä kun on kirkko-osuuteen laitettu jos jonkinlaista erikoisuutta... (Tämä morsian todennäköisesti ratsastaisi kirkkoon elefantilla, jos se vaan olisi mahdollista. Ihan vaan sen huomion takia. Hmm.... olisikohan se mahdollista...? :D )

Viime viikolla meillä oli viimeinen palaveri Salmi Salissa. Kaikki sujui kivasti ja usko touhun toimivuuteen on vahvoilla. Mitä nyt vielä pistimme pöytäkokoja uusiksi palaverin jälkeen ja onnistuinpa myös hävittämään tallentamattomana sen palaverissa täydentämäni version Salmi Sali -excelistäni, mutta nämähän ovat pikkujuttuja, eikös.... :D

Paras kohta palaverissa tapahtui kuitenkin aivan lopussa. Kävin vielä mallailemassa hääparin tuoleja, jotka eroavat hieman muiden vieraiden tuoleista. Kysyin sitten huolestuneena palaveria vetäneeltä Salmi Salin  työntekijältä, että entäs jos en mahdu tuohon tuoliin.

Ystävällinen herra mittaili takapuoltani katseellaan pitkään ja harkiten, kunnes mutisi vihdoin epävarmasti jotain siihen suuntaan, että etköhän sinä siihen jotenkin...

"Tässä EI nyt ole kyse tästä TAKAPUOLESTANI vaan siitä huikeahelmaisesta mekosta!" selvensin asiaa. Miespolo oli niin mahdottoman nolona, että ei katsonut enää kertaakaan edes minuun päin! :D

Yup, päärynää löytyy eri muodoissa. Kim Kardashian, eat your heart out! :P 

perjantai 3. elokuuta 2012

Kaappikenkäfriikin tunnustukset

Bling-blogin Heidi laittoi ihanan kenkähaasteen tulemaan! :D  Tunnustaudun kaappikenkäfriikiksi: rakastan kauniita kenkiä ja toisinaan sorrun keräilemäänkin kaikenlaisia ihanuuksia kaappeihini. Mutta valitettavasti useimmiten minut näkee lempparilenkkareissani... kun ne vaan ovat niin mahdottoman mukavat! Ja sitäpaitsi, kuka voisi olla huonolla tuulella pinkeissä lenkkareissa? :D
 1. Viimeisimmät ostoksesi, mistä?
Viimeisimpänä mukaan tarttuivat tulevat hääkengät Lontoosta! Jalkani eivät sittenkään olleet ihan tosissaan ilkeiden Menburien kanssa, vaan flirttailivat avoimesti muidenkin korkkarikaunottarien kanssa. Upeat pinkit Untoldit veivät sitten jaloiltani...öhh... jalat alta?  No menoa se oli kuitenkin! :D 

Omani ovat siis pinkit. Nih!


2. Lempiparisi, väri, koko?
Niitä on PALJON! Okei, ehkä ne pinkit lenkkarit? Tai luottovagabondit, Mary Jane -tyyppiset korkkarit, jotka ovat niin mahdottoman hyvät jalassa, että menin ja ostin mustien seuraksi myös valkoiset! :D Tai sitten ne Sokokselta joskus muutama vuosi sitten shopatut mokkanahkaiset ylipolvensaappaat, joissa olen tainnut tallustella yhteensä ainakin vuoden päivät... Tai sitten... Noh, näitä riittää! 

Laita nuo jalkaan ja ole vihainen! Kokeile! Ei onnistu!!! :D (Näitä saa vielä ainakin Spartoolta...)

3. Onko jokin kenkämalli, jota inhoat?
No ne Crocsit (olen sanomassa "tahdon" miehelle, joka käyttää Crocseja. Vai olenko...hmmm... :P ). Ja itse en kykenisi kulkemaan sellaisissa superlättäballerinoissa. Jotain pohjaa pitää olla. Mitäs vielä... Semmoset mummokorkkarit, joissa on semmoset tasselitupsut! Ja onhan noita(kin) vaikka kuinka...

Läimäse, jos näet minut joskus näissä!

4. Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?
Pakko lainata Heidin vastausta tässä: "Parisataa, mutta mun täytyy oikeasti haluta niitä todella paljon."

5. Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?
Joko niin kauan, kuin ne vaan kestävät tai niin kauan kuin niiden yhteistyöhalukkuus jalkojeni kanssa kestää! Valitettavasti kaapin perukoilta löytyy niitäkin ihkukaunottaria, joista en vaan voi luopua, mutta joissa en myöskään pysty kävelemään. Jaa miksi en luovu niistä? Ummh... noku... :D (Kysy mieluummin miksi edes ostin ne? Tai siis ÄLÄ kysy! ) (Sulho elä mene sinne penkomaan. Anna niiden olla! Jos meille mahtuu kaikenmaailman mailaa ja palloa ja hanskaa ja frisbeetä, meille mahtuu myös kenkiä!)

6. Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?
Haha, Petteri, voisinKO? :D Sain ehkä muutamia katseita, kun joskus shoppasin DinSkosta kahdet samanlaiset kengät ja samaa kokoa, kun piti viedä äidillekin! :P Onneksi äipyllä ja parhaalla kaverilla ja anopilla ja äipyn bestiksellä on kaikilla saman kokoinen jalka kuin minulla, aina joltakulta meistä löytyy se oikea kenkä joka lähtöön! :D Suosittelen ehdottomasti oman kenkäkommuunipotentiaalin kartoittamista!

7. Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?
No ne pinkit lenkkarit! :D Olen lenkkarityttö, ehdottomasti. Juu. Olen! HALUAISIN olla korkkarilady, mutta kun en vaan osaa... :/ (Ja vihaan Anne Hathawayta, joka kehtaa väittää, että ei voi kävellä muissa kuin sadan sentin korkkareissa, kun muut sattuvat! Phöhhhhh, sanon minä. *Ätsh-liar!!!!-hiiii*)

8. Oletko kesäisin ulkona ilman sukkia ja kenkiä?
Vaistonvarainen vastaus oli "totta kai", mutta totuus taitaa olla toinen... Olen hienosteleva citytyttö, jonka mielestä kengät on keksitty syystä. Jep. (Olen todella paha tässä. Olimme tuossa muutama viikko sitten kävelyllä lähimetsässä ja Sulho vei minut ties minne kallioille ja kukkulille. Noh, ei se nyt vielä ihan niin kamalaa - varmistin jatkuvasti, että näin jostain suunnalta jotain kerrostalonkulmaa :P - mutta kun sitten tosiaan kiipesimme sellaiselle kalliolle, että alas ei päässyt kuin puoliksi konttaamalla, niin huh! Siis... jouduin KOSKEMAAN OKSIIN! JA MAAHAN!!! JA KIVIIN!!! :O :O :O Onneksi kotona pääsi heti skrabaamaan kädet putipuhtaiksi. ) (Naurettavaa, eikö? :D )

9. Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?
Soittaisin Christianille ja pyytäisin sellaiset punapohjat, jotka näyttäisivät superupeilta megakorkkareilta, mutta joilla voisin tarvittaessa juostakin. Ja ne eivät sitten saisi kulua koskaan mistään mitenkään. Kiitos!


Minä haastan puolestani Belle & Sebastianin, kanssapäärynäjalkaisen Villi Varpusen, Kittyn ja Pipanukin!
p.s. Jos Heidin Bling-blogi ei ole vielä tuttu, niin sinne! Heidillä on loistavia vinkkejä hääpuvun kanssa elämiseen (tai siis... kuulostipa hassulta! :D No mutta, käykää blogissa niin ymmärrätte, Heidi kertoo kaiken valitsemisesta pukemiseen ja vessakäynneistä laahusjippoihin! :) ) Ja se ei-välttämättä-niin-niksipirkkainen osuus taas on vaan ihan mahdottoman viihdyttävää! :D

torstai 2. elokuuta 2012

Rouvana Roomaan!!!! :D

Sulho kyseli tuossa aiemmin, että mitäs arvon tuleva rouva haluaisi synttärilahjaksi. Noh, luettelin tietysti sen peruslistan  Aston Martineista, asunnoista, Australianmatkoista... (siinä vasta ne A-kirjaimella alkavat, you get the gist!)

No, ei tullut kaaraa eikä kämppää, mutta kuulkaas! Tämä tyttö pääseekin sitten heti rouvana Roomaan! :D Jesh!!! :D :D :D

Kuva lainattu täältä. Omat tulee sitten joskus. Kiitos ja anteeksi.
Vatikaani ja Colosseum päässevät ainakin tarkistuslistallemme, mutta, mutta... Löytyisikö teiltä hyviä vinkkejä ja ideoita minihäämatkallemme? :)

(Okei, kun matka oli varattu, huusimme kilpaa odottavamme SITÄ RUOKAA!!! Ei, emme ole ahmatteja, oikea termi on KULINARISTI! Nih! :P Ja joka tapauksessa, italialainen ruoka Italiassa?! Ei ole parempaa. Ei. Nih!)

(Tosin pitäähän tässä myös mainita eräs keskustelu, johon netin ihmeellisessä maailmassa törmäsin Roomagooglailuideni lomassa... Amerikkalainen meni Italiaan ja maistoi paikallista pitsaa. Ensimmäisen haarukallisen jälkeen jenkkirouva marssi ulos ravintolasta ja tilasi taksin: "lähimpään Pizza Hutiin, kiitos!" Jep. OIKEESTI! ) (Italiassa ei ole Pizza Hutteja. Lähin lienee Ranskassa. Tosin miksi sielläkään? :P )

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Naama-apua?

Minullehan ei tehdä sen enempää koemeikkiä kuin koekampaustakaan. Rakas hiusguruni Rami Luusua Helsinki Hardressersiltä lupasi, että päätäni käsittelevät sen sortin ammattilaiset, että kokeiluille ei ole tarvetta. Ja myönnettäköön, että suosin itsekin kuolemattoman "Amatöörit treenaa" -fraasin hokemista. :D

Luotan Ramiin täysin, Rami on hoidellut tukkaani jo vuodesta 2008 ja tässä vuosien varrella myös perheeni ja tusina ystäviä ja tuttavia ovat löytäneet Ramin taikakädet! Viimeisimpänä houkuttelin Ramille ensin anopin, sitten Asian Briden ja myöhemmin Kittyn (tsekatkaa upeiden rouvien häälookit linkkien blogeista!)! Ramin levinneen suosion myötä valtaamme Helsingin (hierovat!!!) tuolit 11.8. jopa kahdeksan naisen voimin!

Hiusasiat on juteltu läpi (okei, huijasin hieman. Minulle tehtiin "koekampaus". Sen tekoon meni kaksi minuuttia ja siihen käytettiin niitä megapitkiä kampaajaklipsejä. Oli upea! :D ), mutta se naamajuttu...

Sanoin kaasoilleni, etten todellakaan halua mitään kuultavanfreesiä koivujenseassajuoksevan Suomineidon lookkia (no offence!!! Upea lookki sekin, ei vaan sovi tällaiselle sekasikiölle!). Näillä geeneillä ja tällä parrasvaloja rakastavalla persoonalla naama saa ja pitää näkyä, kiitoos!

Minut meikkaa Timo Karvonen. Mitenkään en ole Timon ammattitaidosta huolissani! Mutta entäs sitten ne omat mieltymykset? Ja synkkaako meillä? Uskallanko sanoa Timolle, että vaikka teetkin upeita saunanraikkaita lumenelookkeja, niin kiitos, mutta ei kiitos?

Kaivelin muutamia inspiraatiokuvia, mitäs olette näistä mieltä?

Timo Karvinen www.bailamo.com
Timo Karvinen www.bailamo.com
Natalie on vaan aina upea...

...tai sitten upeampi!

Penelopellakin ihana, ruskeita silmiä korostava meikki!

Jos meikki vedetään överiksi, se tehdään sitten tasan näin, ei mitään tuksuilua!

Taas Natalieta... Mutta siis, katsokaa noita ripsiä!
Juu, näissä on kantava teema ja se on silmät. Mutta muuten olen aika... pihalla. Ideoita? Ajatuksia? Suosikkeja? Ja erityisesti teille, jotka olette saaneet kunnian (tirsk! :P ) nähdä kasvoni, apua?!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Taas arvotaan!

Voi RAKKAAT!!! Kiitos ihanista kannustavista sanoistanne! Itkin ja nauroin, kun luin kommenttejanne! :D Olette aivan mahtavia! Kiitos teille, kommenteistanne ammensin sellaista sisua, että kyllä tämä tyttö vielä rouvaksi saadaan, saippuakuplaruseteilla tai ilman! :D

Kiitoksena ihanista sanoistanne pistän pikkuisen arvonnan käyntiin! :D Sain Ninkan ihanalta Ninalta tällaisen kaunottaren:


Ja tämä voi nyt siis olla Sinun! 

Koska häihin on enää muutama kaikkea muuta kuin huvittava päivä jäljellä, lienee aika pohtia blogin tulevaisuutta. Ja siihen valjastan tietysti teidät, rakkaat lukijani, avukseni!

Tämän ihanuuden voit siis voittaa ihan omaksesi kertomalla sinun visiosi blogin tulevaisuudesta! Onko Aurinkoprinsessalla elämää häiden jälkeen? Ja vaikka olisikin, kiinnostaako se? Tai onko sinulla mielessä jokin uusi kantava teema blogille?

Onnettarelta saadun sukkanauhan vaan TÄYTYY tuoda onnea hääpäiväänkin, eikös? :D


Sukkanauha arvotaan kommentoineiden (onkohan tuo nyt oikein? Näyttää tooooodella kummalta!) kesken, joten anonyymit, yhteystiedot peliin! :)

edit: Pidetään arvonta pystyssä vaikkapa tuonne 4.8. saakka. Koetan ehtiä sitten 5.8. julistamaan voittajan! :)

p.s. 
Kannattaa käydä vilkaisemassa Ninkan ihanaa verkkokauppaa! Vaikka olenkin häitä varten sortunut shoppailemaan ties kuinka monesta nettikaupasta ja vaikka ja mitä, niin missään ei kyllä ole valikoima ja palvelu niin täydellisen kohdillaan, kuin Ninkassa! Ja jos Ninalta ei morsiolle korua löydy, niin sitä ei sitten ole! Vinkkejä ja ideoita häihin ja morsiamen häälookkiin löytyy myös Ninkan blogista Häät. Juhlat. Meikit. Kampaukset.

Eikä toki tarvitse olla morsio shopatakseen Ninkan ihanuuksia! Itse voisin shopata puolet tarjonnasta heti! Aivan mielettömän upeita hiuskoruja ja -koristeita, pantoja, tiaroita, koruja, somisteita, asusteita ja vaikka MITÄ! Ninkaan siitä! Heti! :D

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Känkkämorsian - eli miten tästä muka selvitään naimisiin asti???



Ei auta hyperventilointi eikä valaiden laulu, tämä morsio on nyt niin viulunkielenä! Katselin tuossa kalenteriani ja seuraava vapaa hetki olisi sitten jo 13.8. Sen jälkeen kasasin hääpäivän aikataulun ja siihen liitteeksi to do -listan, muistilistan 2.palaveriin Salmi-salin väen kanssa sekä listan tavaroista, jotka pitää roudata Salmi-saliin ennen juhlia.

Sitten itkin, revin tukkani irti, purin kieleni poikki ja räjähdin.

MITEN KAIKEN TUON VOI MUKA SAADA AIKAISEKSI JA KASAAN JA PAIKOILLEEN JA KUNTOON JA HANKITTUA JA KASATTUA JA HOMMATTUA JA JÄRJESTELTYÄ JA SOVITTUA JA AJATELTUA JA ASKARRELTUA JA HAALITTUA JA KEHITELTYÄ JA BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!

Phuuh. Mitä tekee 2010-luvun morsian, kun paniikki iskee? No GOOGLAA! Ja aimo annos stressimorsiolle suunnattuja apusivuja sieltä googlen ihmeellisestä maailmasta löytyikin. Tosin kaikilla sivuilla vaikuttivat toistuvan ne samat neuvot... (ja jos joku nyt uskalta kutsua näitä neuvoja "hyväksi havaituiksi", niin tungen saippuakuplaputken sanojan nenään! Juu, juuri sen putkilon, sen jossa EI VIELÄKÄÄN OLE SITÄ HITON RUSETTIA! Eipä tosin ole sen 67 kaverissakaan...) neuvot...






1.) Tee listoja
Jep. Listoja. LISÄÄ LISTOJA! Noiden listojen lukeminen se minut saikin tähän tilaan! Joka hemmetin listassa on aivan käsittämätön määrä asioita, joita ei ole vielä hoidettu. Ja aina, kun luen listojani, joudun lisäämään sinne tavaraa. Aina. Listat ovat uuvuttavia, pelottavia, ahdistavia ja ilkeitä ja kamalia kapistuksia, jotka hiipivät jo uniinikin! En halua enää listoja!!! Voinko ulkoistaa kaikki listoihin liittyvät asiat Kaaso P:lle, joka on todellinen listakuningatar?



2.) Rentoudu
Rentoudu - schmentoidu!!! Rentoutuisin juu ja oikein mielelläni rentoutuisinkin, mutta KOSKA? Olen töissä 8h päivästä. Joka illalle löytyy jokin palaveri tai shoppailu tai tapaaminen tai askarteleminen ja nuo puuhat vievät poikkeuksetta enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Ja kun illalla vihdoin pääsen sänkyyn, kaadun sinne ja nukahdan saman tien. Herätäkseni taas huikeat kuusi tuntia myöhemmin...



3.) Urheile

Kts. kohta 2. Tätä helpotti vielä ihan mahdottomasti kaksi viikkoa sitten iskenyt kuumetauti! Edelleenkin yskin keuhkojani pihalle ja koetan niistää ulos eilistä päivällistä, tai siltä se ainakin tuntuu. Ja se rakkaudella hankittu kunto kirjaimellisesti suli pois sen kuumehikoilun myötä! Mahtava fiilis, kun huomasin, että pitkästä aikaa se neljän kilon käsipaino on nimenomaan käsiPAINO. Vielä pari viikkoa sitten olisin melkein voinut nimetä sen käsikevyeksi. :S


4.) Syö monipuolisesti ja terveellisesti
Kiireessähän tämä on todella helppoa. Aina voit napata kaupasta vaikkapa tuoreen kotimaisen kurkun ja jyrsiä sitä sitten lounaaksi. Mukavaa vaihtelua saat tarttumalla toisinaan vaikkapa munakoisoon. Ainakin siinä olisi monipuolista katseltavaa ohikulkijoille. Terveellisyydestä en tiedä.

Halusin olla yksi niistä morsiamista, joka saa kaiken rauhassa valmiiksi hyvissä ajoin ennen häitä. Tällä hetkellä se näyttäisi onnistuvan helposti, kunhan siirrän häitä noin kuukaudella. Tosin sitten tulisi taas kamala määrä lisää asioita to do -listalle...

Apua?! Miten tästä selviää? Selviääkö tästä? Hoituuko kaikki? Oikeasti? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei. Tai jos onnistuukin, niin korkeintaan sen ansiosta, etten enää nuku ennen häitä. Onhan sekin kai vaihtoehto? :D

Ja kiitos tämän stressiahdistuspaniikkini, olen aivan kamalan vihainen koko ajan! :( Tiuskin jatkuvasti ja tietysti erityisesti suosikkikohteilleni äipälle ja Sulholle. Ja minusta tuntuu jatkuvasti, että vaikka Sulho vakuuttaa kyllä kantavansa omatkin kortensa kekoon, niin silti kaikki langat ovat minun käsissäni, eikä mitään tapahdu, ellen minä pistä asioita tapahtumaan. Ehkä olen hieman kontrollifriikki. Tai ehkä niistä  korsista ei vaan ole hääjärjestelyissä sen enempää iloa ja hyötyä kuin villasukista Saharassa...

Tämä nyt mihinkään liity. Mutta se tuli siihen. Nih.


tiistai 17. heinäkuuta 2012

Hups! Eli hääkenkiä joka jalkaan!

Villi Varpusen kanssa lanseerasimme alkuvuodesta käsitteen Päärynäjalka. Termillä tarkoitetaan päkiästä normaalilevyistä (tai hieman leveämpääkin?) ja kantapäästä kapeaa jalkaa. Päärynäjalka voi vaivata ketä tahansa. Tai sitten se on kenkäteollisuuden kiero suunnitelma, jolla korkkaroinnista tehdään entistä kettumaisempaa. The jury's still out.

Päärynäjalkaisen ongelmana on siis se, että vaikka kiva korkkari sujahtaa oikein mukavasti jalkaan, niin otapa askel tai kaksi ja karu totuus paljastuu: kantapää nousee. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niinkin, ettei sitä omaa kokoa vaan saa jalkaan, sillä päkiä on liian kapea. Ja kokoa suuremmassa taas kantapää voi kutsua pari kaveriaan kylään ja silti jää tilaa tanssilattialle ja buffapöydälle. Se siitä sitten.

Löysin aiemmin Brandokselta upeat Menburini. Nuo kaunottaret ovat viettäneet viimeiset pari kuukautta kanssani toimistolla ja aina välillä huvitan työkavereitani leikkimällä vastasyntynyttä Bambia. Normaalisti kuljen hakemaan tulostukseni noin minuutissa (edes takaisin). Menburit jalassa pääsen minuutissa puoliväliin, seisahdun ihmettelemään ilmoitustauluamme, jossa mikään ei ole muuttunut sitten toissa syksyn, jatkan matkaa kollegan työpisteelle, rupattelen hetken säästä, siirryn seuraavan kollegan luokse, tiedustelen viikonloppusuunnitelmista, ja kun vihdoin pääsen printterille, luen tulostamani paperit huolellisesti kolmeen kertaan heti tulostimen äärellä: voihan olla, että juuri tänään printteri on päättänyt siirtää summien pilkkuja tai muuttaa ihmisten nimiä ihan vaan piruuttaan!

Kauniit, mutta petolliset!


Eli siis me emme ole mitään parhaita kavereita. Väittäisin, että nuo Menburit ovat sen verran ylpeää sakkia, etteivät todellakaan rupea katselemaan sitä, että joku astelee niiden päällä.

Lontoonreissun sala-agendana oli siis löytää Menburit syrjäyttävät kaunokaiset! Jos niitä ei olisi Lontoossa, niitä ei ole olemassa, ajattelin.

Päärynäjalkaisuudesta johtuen kärjestä avoimet kengät eivät saaneet minulta minkäänlaista huomiota. Päärynäjalkaisen kurviton kantapää ei pysy omalla paikallaan, vaan valuttaa jalan alas. Ja kärkirei'ät taas saavat päkiät entistä ahtaammalle: muutamat peep-toet olen uskaltanut aiemmin sovittaa ja aina on käynyt niin, että varpaat sujahtavat iloisesti noin viiden sentin päähän kengän kärjestä. Viehkeä näky? Not. (Anteeksipyyntöni sille Stockan hääpalvelun asiakaspalvelijalle, joka joutui todistamaan näitä hetkiä! Koetin parhaani mukaan ajatella lihavia kantapääajatuksia, mutta ei se näköjään auttanut...)

Lontoossa tein tuttavuutta varmaankin jokaisen löytämäni kenkäparin kanssa. Mutta ei. Upeita kirkkaanvalkoisia, hopeisia tai edes kivan kirkkaanvärisiä kärjestä umpinaisia platform-korkkareita korkeintaan 10cm korolla ei vaan ollut kuin muutamia! (Ei, en ole vaativa, tässä puhutaan nyt LONTOOSTA!!!) Sitten löysin Ne. Ne olivat täydelliset! Kirkkaanvalkoiset, kaunilla blingikoristeella. Juuri sopivasti pohjaa ja korkoa. Ja edulliset. Ja sisältä nahkaa! Pyysin kokoa 8 (olen siis kanoottipäärynäjalka). Liian isot. Pyysin kokoa 7, ei ollut. Sain koon 6, liian pienet. Varastossa ei ollut lisää kokoja. Kyseinen liike ei ollut ketjumyymälä, vaan ainoa laatuaan.

 I feel like bloody Cinderella's sisters! puhisin myyjälle. Hän ei tarjonnut veistä, naureskeli vaan. Melkein olin kyllä valmis muutaman varpaan dumppaamaan sinne lattialle saadakseni ne kaunottaret! Mutta ei auttanut ei.

Anopille löysin upeat kengät!

Nämä beibet saa muuten tilattua Suomeenkin! Ja ovat muuten jalassa aivan mahtavat Ja ihan puoli-ilmaiset!
Ja äipylle tietysti myös:

Nämäkin saa Suomeen. Tosin sitten pitää jo vähän ladata pätäkkää paluupostiin!
Itselleni? Njäh.

Kunnes sitten epätoivoissani menin ja tempasin jalkaani peep-toet. Pinkit peep-toet. Jep.

Me ollaan nyt pari. Tai siis kolmikko. Tai siis...
Jep. Ne ovat peep-toet. Ne ovat pinkit. Ne ovat kokoa 6. Mutta, ne ovat myös aivan uskomattoman mukavat jalassa JA ne maksoivat huikeat 17 puntaa. Ja niiden seurassa hengasi samansävyinen clutch-laukku, joka maksoi 20 puntaa. Come to mama!!! Niin me poistuimme House of Fraserilta onnellisina löydettyämme toisemme, minä, peep-toeni ja clutchi.

Nyt olen viettänyt työpäiviä juosten pinkeissäni printterille ja takaisin ihan muuten vaan! (No, okei, en juokse. Mutten itke enkä kiroile eikä pääni täyty murhanhimoisista ajatuksista. Enkä suunnittele julistavani toimistoamme paperivapaaksi alueeksi.)

Jos joku on kirkkaanvärisiä peep-toe -popoja vailla, nyt luottokorttit tanaan ja verkkoshoppaamaan! Pinkkieni serkut ovat nimittäin yhä myynnissä House of Fraserin nettikaupassa!

Untold 
Ja hintakin se sama 17 puntaa, toimituskulut Suomeen 8 - 10 puntaa! Muutenkin kannattaa vilkaista tuo nettisivu, jos luottokortti sallii! (Omani kohtalosta video alla!)


Edessä on enää stylistikaason kohtaaminen... Pinkit näyttävät kieltä ja keskisormea teemavärityksellemme. Mutta kuten dawnin 3 kuukauden kriisi -postauksen myötä totesimme, hyvin on sateekaarikin pärjännyt kaikkine väreineen. And if it all fails, ja avioliittomme kärsivät suhteettomasti häiden väriteeman puutteesta ja / tai kaoottisuudesta, ainakin meillä on sitten syyllinen selvillä! :D
dawn puki sen hienosti:

Kyllä mä uskon, että ne pilaa tämän avioliiton. :D Vanhoina mummoina ja pappoina minä vielä valitan sitten sille kurppaukolle kuinka väärät sävyt kengissä ja kravateissa pilasi kaiken. :)

 Kiitos dawn! :D

p.s.
Tein tuossa pientä insinööritutkimusta eräänä kiireisenä päivänä ja totesin, että pinkeissä on kyllä selvästi vähemmän korkoa kun Menbureissa. Eroa on sentti. SENTTI!!! Jalkani viihtyvät sentin matalammissa pinkeissä peep-toeissa Menbureita paremmin?!? Needless to say, naisella on naisen jalat. 

p.p.s.
Minulla, äipällä ja anopilla on kaikilla saman kokoiset jalat. Nuo anopin siniset upeudet, kokeilin niitä itse sitten vasta lähtöaamuna. Ja WHOA! Ne ovat NIIN MUKAVAT!!! Ja kauniit, kuin mitkä! Anoppi lupasikin, että saan kyllä lainata niitäkin hääeleganssiani täydentämään. Jos stylistikaaso tyrmää pinkit, anopin siniset ovat sitten seuraava vaihtoehto. Ja ihan turha selvitellä kurkkua siellä, morsio tarvitsee jotain sinistä ja sillä taas ei ole mitään tekoa minkään teemavärien kanssa! Ettäs tiedät!!! Nih!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kuka Sari? Mitä se teidän häissä tekee?

Tätä lauseparia on lähipiirissä toisteltu hassunhauskana sen verran usein, että se hipoo hauskuudessaan jo pikkukallevitsien tasoa.

Mutta, se pikkukalleista. Häissämme suurta osaa näyttelee tosiaan sari. Tai oikeastaan neljä...

Olen tuntenut Kaaso J:n suurin piirtein tuttipulloikäisestä lähtien ja tämä kaasoiluasia sovittiin jo lapsuuden prinsessaleikeissä. Historia ei valitettavasti kerro mihin Kaaso J:n legendaarinen lausahdus ajoittuu (oletettavasti aikaan ennen flanellipaitoja ja maihareita), mutta se ei tee legendasta sen vähäisempää. Kaaso J nimittäin totesi jo kauan sitten, että geeniperimääni tuodaan häissäni esille sitten siten, että kaasot pukeutuvat sariin.

Sulhoista emme silloin varmasti edes haaveilleet (YÖK! Poikabakteereja!!!), mutta kaasojen asut lyötiin lukkoon. Ja kun sitten kosinnan myötä muitakin palasia alkoi olla kasassa, niin minäpä suihkaisin Intiaan ostamaan kaasoille asuja! (No okei, ei se nyt ihan suihkaisuna mennyt. Kyseistä reissua oli suunniteltu pidempään kuin junayhteyttä Helsinki-Vantaalle, ja matkustimme ihan koko perheen voimin, mutta pieni poetic licence sallittaneen näin vapailla areenoilla?)

Ennen lähtöä googlailimme kaasojemme kanssa sareja ja olimme täysin huumaantuneita kaikista niistä väreistä ja kirjailuista ja uskomattoman yksityiskohtaisista kuvioinneista.

Katsokaa nyt tätäkin! Missä tahansa muussa vaatteessa tuo väriyhdistelmä olisi todella urpo, mutta sarissa se toimii!
Minulla oli tarkat suunnitelmat väreistä: kaksi samanlaista fuksianpunaista ja kaksi samanlaista kirkkaan vihreää saria, kiitoos.

Kuka tahansa, joka on ikinä tehnyt kauppaa Intiassa tai jossain Aasian basaareissa nauraa nyt jotakuinkin yhtä makeasti kuin, äh, miksi en nyt oikein keksi mitään makeastinauramisvertausta? Joulupukki juhannusaattona? Miksi Joulupukki naurais.. joo, ei mennä tuonne. Joka tapauksessa, aika moni siellä nauraa ja trust me, KUULEN TEIDÄT!

Ensimmäiseen sarikauppaan marssiessamme minulle alkoi selvitä, ettei sarinosto todellakaan ole mitään henkkamaukkashoppailua...

Meidät istutettiin huoneeseen, jonka seinät oli suorastaan vuorattu toinen toistaan upeamman värisillä kangaspakoilla.

Piti lainata googlekuvaa, kun omat ovat jossain Hyvässä Tallessa! :D
Istuimme lattialla, kun kauppiaan apulaiset vuorotellen levittelivät eteemme toinen toistaan kauniimpia kankaita! Kielimuuria kiipeilevät serkkuni inttivät kauppiaille ja koettivat selittää haluamiani värejä ja sain eteeni jos jonkinlaista punaista ja vaaleanpunaista ja tummaa sammalenvihreää ja vaikka mitä. Mutta en fuksianpunaista. Enkä sellaista oikeanlaista kirkasta vihreää.

Kiersimme tusinan verran sarikauppoja. Kaikissa toistui sama rituaali, istuttiin alas, sareja leviteltiin ympäriinsä, nyökkäilin, kieltäydyin, ja joissain jopa lopulta sain kasaan neljä kaunista vaihtoehtoa. Kunnes alkoivat rahaneuvottelut. Nuo hintaintännät saattoivat kestää helposti tunnin verran. Tulisen juupas-eipäs -jankkaamisen lomassa kauppiaat yleensä lähettivät apureitaan hakemaan meille ruokaa ja juomaa ja inttäminen jatkui kylmä cola kädessä. Parinkin tunnin kaupanteon jälkeen saatoimme kuitenkin marssia ulos täysin vatsoin, mutta tyhjin käsin: hinnasta ei vaan päästy sopuun.

Lopulta suostuin jo vilkuilemaan rankasti "väärän värisiä" sarejakin ja kyllähän Ne Oikeat sitten vihdoin löytyivät:

Ei se nyt ihan kirkkaan vihreä ole...
...enkä kuvittele tämän tottelevan nimeä fuksia...
Värit menivät siis uusiksi, mutta kauniit ovat nuokin sarit! Kahta samanlaista saria ei maailmassa taida olla. Meillä kävi kuitenkin aivan uskomaton tuuri (kyllä, tuuri, mistään ammattitaidosta tai muustakaan mukaepäluonnollisesta ei voinut olla kyse, niitä sareja oli siinäkin kaupassa ainakin TSILJOONA!!! Humanistimatikalla laskettuna.) ja kaksi sareista on sisarsareja: toinen vihreistä on kuvioitu täysin identtisesti toisen lilan sarin kanssa! Kaksosia - tai oikeastaan nelosia - eivät toki ole kaasonikaan, joten sallittaneen sareissakin pieni vaihtelu! :)

Sarithan ovat oikeastaan vain noin 5 metriä kangasta, joka on kuvioitu kauniisti toisesta päästä. Miten siihen sitten pukeudutaan? Kaasojen päästessä ensimmäistä kertaa asujensa kimppuun, kului noin 2 minuuttia ja keskuudessamme oli yksi muumiokaaso. Minä pudisteli päätääni ja pohdi, että olikohan tämä nyt sittenkään se fiksuin ajatus...

Joten järjestimme sari-workshopin! Intialaisesta isästäni ei (jostain kumman syystä) ollut juuri apua sarien pukemisessa, mutta hän järkkäsi meille tapaamisen erään tuttavaperheen äidin kanssa. Ja niin me matkasimme sareinemme oppia saamaan!

Ihana sari-gurumme opetti meille sarin pukemisen salat for dummies -tyyliin. Hän puki sarin itselleen selittäen kaikki vaiheet tarkkaan ja yksityskohtaisesti. Samalla Kaasot J & L matkivat hänen jokaista liikettään ja minä kuvasin opetusvideota poissaoleville kaasoille! Ja kyllä kuulkaas tuli paljon muumioita komiampaa sakkia:

Aluspaitavalinnat olivat workshopissa vähän... vähemmän perinteisiä... :D
Sareissakin voi phousata kuin Miss Suomi -finalistit konsanaan!
Kaasot olivat innoissaan siitä, että vaikka sari periaatteessa puetaan hyvin simppelisti ja aina samalla, tavalla, tuo vapaaksi jäävä kirjailtu osa kankaasta sallii paljonkin vaihtelua! Saimme oivia vinkkejä siihen, miten sarilla voi peittää ja paljastaa juuri niin paljon, kuin haluaa! ;) Nyt pitää enää rientää hakaneulaostoksille.... :D Ja keksiä sariin sopivat aksessorit. Vaikka pikkulinnut laulelevat (tut täällä mikään laula. Sade valuu maahan ja ukkonen jyrisee. Suomen kesä <3 ), että joitain löytöjä neidit ja rouva olisivat jo tehneet... :)


p.s. pahoittelut kuvien laadusta... aina ei voi onnistua edes iPhonella... :P