Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korut. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. maaliskuuta 2012

Löydetty: Mahtavaa palvelua ja rannekoruja!

Olin tuossa männäviikolla kuntosalilla ja siinä ahkerasti polkiessa bongasin sillä sivusilmällä jostain muotilehdestä ihan mielettömän upeita rannekoruja. Ja ne siis tosiaan olivat aivan MAHDOTTOMAN upeita, sillä huomiostani noin 108% oli toki kiinni siinä armottomassa lämmittelysotkemisessa ja silti ne bongasin! :D

Pakko oli sitten loppulämmittelyn ajan hokea päässä, että "Muista Ibero, muista Ibero, muista Ibero!" (Sori, kanssakuntoilijat, jos hoin sitä ääneen. Hyvinkin mahdollista, että näin pääsi käymään... :D )
Noh, enhän minä sitä kauaa muistanut. :D Joskus parin päivän kuluttua surffailin aikani kuluksi tein läksyjä ja otin touhusta ansaitun (oh yeah!) tauon ja kurkkasin Iberon nettisivuja. No eihän siellä juuri mitään ollut. Mutta painoin kuitenkin mieleeni lähimpien Iberoshoppien yhteystiedot.

Ibero
Taas kului hetki, kunnes sain aikaiseksi suunnata kulkuni Lasipalatsin Iberoshoppiin. Astuin sisään ja liikkeessä oli kaksi työntekijää ja minun lisäkseni toinen asiakas. Minua ei ensin huomioitu lainkaan, ja olin jo suutuspäissäni kiitämässä saman tien pihalle. Kunnes päätin, että minähän en lähde täältä kulumallakaan, ennen kun olen saanut PALVELUA!


Enpä minä siinä kauaa ehtinyt kummastella, kun ystävällinen myyjä tuli jo kysymään, voisiko olla avuksi. Noh, niin, apuahan minä olin kaivannut. Mutta enpä ollut tullut ajatelleeksi sitä, etten ollut ihan itsekään kartalla asiastani... :D


"JOO! Kiitos! Mä etsin semmosia... noh, rannerenkaita. Semmosia kauniita. :D En nyt vaan ihan tarkkaan muista minkälaisia... bongasin ne jonkun kiiltokansilehden muotikuvista. Niitä oli siinä kaks ja ne oli semmosia aika massiivisia... jotain kukkablingitsydeeminkaltasta niissä tais olla..."

Voitte vaan kuvitella hämmennykseni, kun myyjä totesi, että juu, ne on valitettavasti myyty loppuun! Hän siis tiesi heti, mistä puhuin!

Myyjä pahoitteli tilannetta kovasti. Olin jo kääntymässä pois, kun hän kuitenkin sanoi, että voisi vielä tarkistaa tilanteen varastolta. Jätin "kaikki mahdolliset" yhteystietoni - pyynnöstä - ja unohdin koko jutun.


Kaksi päivää myöhemmin tuli sähköpostia:


"Hei,
kävit tiedustelemassa, onko meillä enää kivellistä kukka-rannekorua. Varastolta löytyi vielä 2 kpl, ohessa kuvat niistä. Olemme varanneet molemmat nimelläsi." 

WOHOO!!!! Ryntäsin saman tien hakemaan korut! Mallailin niitä myyjän kanssa yhdessä ja erikseen ja päätin lopulta, että otan molemmat. Myyjä kuitenkin jarrutteli: "Odotas, kollegani sanoi tästä toisesta jotain..."

Toisesta oli yksi kivi pudonnut. :( Mutta, tämä ihana asiakaspalvelutaivaan enkeli etsi varastoistaan varakiven ja liimasi sen koruun! 24h myöhemmin hain korut vihdoin omakseni ja sain vielä toisesta alennusta sen pudonneen (ja myöhemmin korjatun!) kiven takia! Ja minulle vielä luvattiin, että jos kiviä putoilee, niin takaisin vaan, he laittavat uudet tilalle! 

Aivan USKOMATONTA palvelua! Suosittelen varauksetta, lämpimästi ja täydellä sydämellä tuota Lasipalatsin Iberoa! Sinne kaikki hus! Heti! :D

Ja ne kaunottaret....


p.s. 
Kaikki te, jotka pidätte Iberoa lähinnä markettipampulakauppiaana, niin nyt saman tien sitten käännytysmatkalle Iberon liikkeeseen! Tarjolla on aivan uskomattoman kauniita, massiivisia, hopeanhohtoisia kaulakoruja ja muita ihanuuksia, jotka sopivat ihan kaikkien vuodenaikojen morsioille kuin nenä muusiin!!!

perjantai 16. joulukuuta 2011

Ranteet on uudet lanteet!

Huolimatta siitä, että kaaso J on vaatesuunnittelija ja todellinen muodin ammattilainen, kaaso P on kuitenkin aina ollut minulle se muotiguru ja stailaajasisko, jonka kanssa yhdessä imemme vaikutteita trendeistä. (P, enkös saanutkin meidät kuulostamaan suorastaan fiksuilta ja tyylikkäiltä! :D ) Syynä ei missään nimessä ole mikään kaaso J:hin liittyvä, vaan puhtaasti se, että P:n kanssa elimme lähes 15 vuotta jonkinsortin symbioosissa, eikä meidän edelleenkään tarvitse kuin hieman kulmaa kohottaa, niin toinen jo tajuaa, mitä toisella on mielessä. Ja viestii sen jollain silmänräpäytyksen kaltaisella infoähkyllä. :D

P:n kanssa elimme joskus 90-luvun lopussa (? correct me if I'm wrong!) Suurta Lantiokautta ja kasailimme lanteillemme ties minkäsorttisia hilavitkuttimia. Lanteiden jälkeen sloganiksi nousi "ranteet on uudet lanteet" ja totesimme, ettei ihmisellä voi koskaan olla liikaa rannekoruja! (Intialainen taustani on saattanut vaikuttaa tämän ajatuksen syntymiseen... isi? :D )

Morsionakaan tuskin voin välttyä ranteiden (yli?)kuormittamiselta. Nyt on kuitenkin kerrottava hieman hääkorutaustaa...

Joskus 25-vuotiaana totesin vanhemmilleni, etten sitten mene koskaan naimisiin, ellei minulla ole aitoja helmiä kaulassa. Valmistuessani 28-vuotiaana, sain vanhemmiltani lahjaksi helmet? Vinkki? Todellakin! :P Noh, muutama vuosi tässä ehti vielä vierähtää. Ja nyt? Tilaamani Maggie ei ihan välttämättä ole se kaikkein paras valinta helmien kanssa. Ja jos joudun valitsemaan mennäkö alttarille pelkässä Maggiessä, vai pelkissä helmissä, niin... Noh, toki, kaikki julkisuus ON positiivista, mutta kun kirkko on kuitenkin kirkko.

Joten unohdetaan helmet hetkeksi ja keskitytään ranteisiin! :D

Shaadi
 
Recycled Bride
Kalevala Koru








 En oikeastaan pidä Kalevala Koruista, mutta tämä jotenkin toimii... :)

Ja jollakin kanssamorsiolla bongasin IHANAn <3 helmirannekorun, en vaan nyt millään muista kenen blogista se löytyi! :/ Jatkan etsintöjä! Kunnia sille, kenelle se kuuluu! :D