torstai 12. heinäkuuta 2012

Kulma-asiaa!

Ennen Lontoonreissuamme (joka oli muuten UPEA! Siitä lisää ehkä myöhemmin... :D Kiitos ÄIDIT!) aloitin kulmienrehoitusoperaation, sillä päätin, että haluan jonkun lontoolaisasiantuntijan muotoilevan kulmani morsiokuntoon.

Näillä geeneillä kunnon unibrown hankkimiseen ei tarvitse varata kahta viikkoa pitempää aikaa. Mutta voi tsiisus, että olivat tuskaisen pitkät nuo kaksi viikkoa!!!

Mahdolliset ristiveri- tai muut etelämpigeeniset lukijani tietänevät tunteen: jos isket pinsetit pannaan, niin jo parin päivän kuluttua kulmat ovat niin all over the shop, että niitä näyttää kasvavan varpaissakin! Jokainen peiliinvilkaisu aiheutti inhonväristyksiä: viikon jälkeen en nähnyt kuin puskakulmani, kahden viikon kohdalla minua tuijotti peilistä joku The Muppet Showsta karannut kummajainen!

Kuva otettu aikaisin lähtöaamuna.
Kiitos tiukan taustatyöni, Lontooseen saavuttuamme ensimmäinen ohjelmanumeromme oli pikajuoksu kulmakauneushoitolaan. Ja juuh, Lontoossa on useampiakin firmoja, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan kulmien kaunistamiseen!

Syöksyin siis äiti ja anoppi vanavedessäni pitkin Oxford Streetiä. Ja sitten. Minut pysäytti tiukkailmeinen mies. Ja ojensi minulle flyerin. Äitini, anoppini ja kaikki muutkin sillä hetkellä miehen ohi kulkeneet jäivät flyereittä. Mistä oli kyse?

MIES MAINOSTI KULMABAARIA!!! Jep. Flyerissä huudettiin kissankokoisin kirjaimin kaikkia karvanaamoja tervetulleiksi Kirstin Kulmasalonkiin (nimi muutettu. Joo, okei, unohdin. Mutta siis, OLIN SHOKISSA!)!!!

Ne näyttivät siis niin pahoilta.

Pyyhkäisin leualle valuneet kulmani takaisin otsalle pannan avulla ja jatkoin syöksyä.

Puolisen tuntia myöhemmin voin taas huokaista helpotuksesta: I look like a girl again! :D Kulmani pelastanut beibe naureskeli, nyökkäillen...

Kulmani vahattiin kuosiinsa. Ja kyllä, itse huomaan ISON eron aiempaan. Ja tuo vahaus oli muuten aivan mieletön juttu näillä geeneillä, sitä pientä haituvakarvaa kun löytyi tuosta kulmien ympäriltä oikein viehättävän(?) paljon!

Muttamutta, entäs nyt? Olen koettanut googlata kulmavahaajia pk-seudulta, mutta tähän mennessä minulle on tarjottu lähinnä nypintää. Tai brassivahauksia. Ihan niin  villeiksi en usko kulmieni karkaavan... enää...

Tietääkö kukaan siis luotettavaa, ammattitaitoista ja noh, umm... normaalia kulmienvahaajaa pk-seudulla? En haluaisi palata nyppimiseen tuon vahaustaivaan auettua minullekin. Mutta en myöskään halua kenenkään kulmakaarinan innostuvan vahaamaan kaikkea pois! Haluan siis nimenomaan kauniisti muotoillut, viehkeästi kaartuvat kulmat - vahauksella. Help, anyone?

p.s.

Törmäsin flyerimieheen uudestaan pari päivää myöhemmin. En saanut flyeriä. Vaikka oikein hidastin ja otin katsekontaktia. Silti. :D

14 kommenttia:

  1. :DD tää oli oikein aamun piristys kun luki.. kaikella kunnioituksella siis ;) Vertauskuvat aivan mahtavia.. "Pyyhkäisin leualle valuneet kulmani takaisin otsalle pannan avulla ja jatkoin syöksyä." :D Oot ihan paras :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos!!! Se vertaus ei vaan ollut kauhean kaukana totuudesta... :O :D

      Poista
  2. Hehee, tekstisi sai minutkin hihittelemään täällä toimistolla - onneksi olen täällä yksin, niin saan rauhassa hihitellä.

    Briteissä asuessani huomasin, että siellä tosiaan on tuo kulmien vahaus yleisempää kun nyppiminen. Ja enpä muuten ole törmännyt Suomessa mihinkään paikkaan, joka sitä tekisi. En tiedä miksi niitä ei Suomessa ole.

    Toisaalta, vuonna 2001 GHD suoristusraudat olivat kuuminta hottia Briteissä, kun taas täällä Suomessa ei oltu moisista kuultukaan (pyysin äidiltäni tuolloin suoristusrautoja joululahjaksi, ja raukka pitkän etsinnän jälkeen oli saanut käsiinsä sellaiset kreppiraudantapaiset tukanpolttajat, jotka sitten oli mulle ostanut. Bless!). Mutta siis takaisin asiaan; ehkäpä tuo kulmien vahauskin joskus tänne rantautuu, ehkä vaan ei taida ehtiä ennen h-hetkeä. Toivottavasti löydät jonkun paikan, joka niitä tekee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XD Nouh!!!! Kreppasit sitten kiitollisena tyttönä tukkaas ihan joka päivä, aye? :D On kyllä mahottoman pitkä tuo matka Brittein saarilta tänne, ainakin noin niinkun erilaisia ilmiöitä ajatellen...

      Onneksi tuossa muutamilta tuli jo vahausvinkkejäkin! :)

      Poista
  3. No johan oli aamun piritys täälläkin! :D Sulla on kyllä sana hallussa. Jatka samaan malliin ja päivittele vähän useammin. ;)

    VastaaPoista
  4. http://www.hiusspektri.fi/hinnasto kulmien muotoilu vahalla 14,00eur moni ystävä käy tuolla vahaamassa (itse supervaaleena karvattomana ei tarvi) suosittelen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää hyvältä! Kiitos! Ja sijaintikin on mulle oiva! Kiitos tosi paljon! Ja kavereilla siis on vielä kulmat tallella....? :D

      Poista
    2. On kulmat tallella ja hyvännäköset sellaset vielä ;) itse käyn tuolla laittamassa mun hiukset ja värjäämässä kulmia ja ripsiä ja aina on hyvät tullu!

      Poista
  5. Itäkeskuksessa on Kauneusstudio Pinkki, jossa käyn värjäämässä ja siistimässä kulmat + ripset kuukausittain. Siellä ainakin otetaan aina kulmat vahalla. Ja hyvää jälkeä on tullut, voin suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oij! Toikin kuulostaa hyvältä! Ja kun jollain on vielä omakohtaisia kokemuksia! Koitin kurkkia sun blogista kuvia susta (tai edes sun kulmista :D ) mutta eih...! :( Mutta oot siis semmonen kauniistikaartuvakulmainen ja tyytyväinen Pinkin asiakas? :D

      Poista
    2. En ole vielä päässyt siihen pisteeseen, että naamavärkki koreilisi blogin jatkona :) Ehkä joskus sitten...
      Mutta tosiaan Pinkissä olen ollut ainakin kolmen eri työntekijän käsittelyssä ja aina tullut hyvää jälkeä. Varsinkin nyt kun sinulla on hyvä siistitty muoto kulmissa, on sen ylläpitäminen helpompaa kuin täysin alusta aloittaminen.

      Poista
  6. Tämä ei nyt auta kyllä yhtään asiaa, mutta kävin itse pari päivää sitten siistimässä kulmat ja kokeilin ekaa kertaa kulmien lankausta. Vahausta en ole kulmiin kokeillut, mutta lankaus (ehkä jo vanha juttu?) on kuulemma vahaustakin tehokkaampi. Aika näyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin arvoin lankauksen ja vahauksen välillä. Molempien koulukuntien edustajilla on tiukat väitteet sille, miksi juuri niiden tapa on sitä toista parempi... Munkin vahaaja haukkui lankaajat ihan suohon. Ja samaa kuvittelen lankaavien tekevän vahaajista. :D Toki luulis, että muotoilu on vahalla vähän ns. riskialttiimpaa? Tai siis kun langalla voi poistaa sen yhden kerrallaan kun taas vahalla se on sitten menoa! :O

      Poista