Suurpiirteinen nipottaja

Tuossa edellisessä tunnustuspostauksessa tuli esille se ihastuttava luonteeni ristiriitaisuus suurpiirteisyyden ja nipotuksen osalta. Ja se on kuulkaas aiheuttanut tässä häähulluttelussa jos jonkinlaisia keskusteluja!

"Oletkos jo hankkinut niitä tarjouspyyntöjä kutsuista?"
"No en ole. Eiksne voi laittaa vaikka Feissarissa? Tekstarilla? Eihän se nyt siitä kutsun ulkonäöstä ole kiinni tuleeko ne ihmiset vai ei???"

"Mitä olitte ajatelleet vieraslahjoiksi?"
"Siis täh? Saahan ne ruokaa ja juomaa ja kyytiäkin vielä!"

Niin ja nämä keskustelut siis käydään lähinnä pääni sisällä.  

Mutta sitten. Otetaan nyt vaikkapa se morsiuspuku. Juu, se kolmesataa euroa halvempi oli tosi kaunis. Mutta kun se vyötärö oli kaksi senttiä liian ylhäällä. En olisi tahtonut.

Tai se kirkko-osuus. Kanttori paukuttaa prinsessaruususta kahdella vasurilla En todellakaan tahdo. Tai kirkosta poistuessamme rakas juhlakansa sulkee vastavihityn parin ympyrän sisälle ja laulaa lurittaa jonkun "ihanan" onnittelulaulun. Rouva nappaa yläkerran lakimiesnaapuriserkkua kädestä kiinni ja karkaa tämän kanssa selvittelemään mitätöintimahdollisuuksia.

Olen siis suurpiirteinen nipottaja. Joissain asioissa homman pitää olla todellakin just, eikä melkein, tai siinä ei se kuuluisa armiaskaan enää auta. Mutta enimmäkseen kelpaa mikä vaan. (Ja kultapupuseni ole nyt hiljaa. Tässä ei ole kyse ruoasta. Tai musiikista. Tai kirjoista. Eikö se vanhan kämppäni sisustus vakuuttanut jo tästä? Jos ei, niin muistuttaisin myös, että tavatessamme asuin pyöräkellarissa! :P )

Hääjärjestelyissä vastaan onkin tullut kummallisia tilanteita. Millä ihmeellä perustelen muille sen, että olen valmis sijoittamaan tuhansia euroja hyvään ruokaan ja juomaan, mutta pöytien koristelu ja kattaus olisi minulle ollut aivan herttaisen yhdentekevää? Äitini tyttärenä ymmärsin kuitenkin, että pitäähän sen pöydän olla nätti... Ja onneksi on SuperSulho!

Askartelemaan minua ei saa suurin surminkaan. Ja (tämä on melkein noloa) jos se olisi ollut tasan ja vain ja ainoastaan minusta kiinni, kutsut olisivat hyvinkin saattaneet olla muotoa "joku kiva fontti ja aaneloselle vaan".

No okei, onhan tämä aika karsea! :D

Hats off kaikille kanssapareille, jotka askartelevat kutsut, koristeet, pimpompompomit, hääkarkit ja muut kiitoslahjat, väkertävät powerpointteja hääväelle näytettäväksi ja kasaavat lapsuudenkuvia juhlapaikkaan ihasteltavaksi. Ihailen aikaansaavuuttanne, idearikkauttanne ja visuaalista lahjakkuuttanne! Minulla sitä ei vaan ole. Siksi meidän häissämme ei tulla näkemään vaikkapa itseaskarreltuja kynttilähärpäkkeitä.

 Minä saisin näistä aineksista aikaiseksi luultavasti tulipalon ja tukan, joka olisi täynnä teippejä, naruja ja muuta nättiä.

Kieltäydyn myös tuntemasta huonoa morsiusomatuntoa siitä, etten jaksa innostua ihan kaikista pikkuasioista, jotka joillekin ovat ihan ehdottomia hääntekijöitä. Jos itse kadumme tekemättä jättämisiämme, olkoon niin. Mutta jos vieraamme juhlat menevät pieleen, kun pöydissä ei olekaan SEKÄ kukka-, ETTÄ kynttiläasetelmaa, niin, noh, olemme varmasti epäonnistuneet myös vieraslistan laadinnassa. :P

Ja aion myös uskotella itselleni, etten ole ainoa poikkeus. :D Play along here, sisters!