Jännitys oli huipussaan kun me kolme Blogitarta,
Kitty, picata ja minä, odottelimme saapujia Morsianten Hiusiltaan Hair & Face Stockholmissa Kluuvissa. Tapahtumaan oli ilmoittautunut lähes
seitsemänkymmentä osallistujaa, joista suurin osa vuoden 2012 morsiamia!
Ja sitten, jo ennen kuutta se tapahtui: sisään asteli toinen toistaan upeampia naisia, kaikki iloisesti hymyillen!
Ilta alkoi lyhyellä esittelyllä: Hair & Face Stockholmin Johanna kertoi illan kulusta ja me pääsimme kiittämään kaikkia illan saamasta suosioista! Muutama rohkea kanssabloggaajakin innostui esittelemään itsensä ja lisää paljastuksia kuulemma tuli pitkin iltaa... :)
Alkuun kuulimme tämän vuoden kuumimmista hiustrendeistä. Päivän sana oli
rentous: hääkampauksen ei tarvitse olla tiukkaan suittu nuttura, vaan irroittelu ja harkittu sotkuisuus ovat täysin sallittuja! (Anteeksi termistö, olen melkoisen varma, etteivät Stockholmin hiusgurut käyttäneet sanaa "sotkuisuus", mutta koska olimme picatan kanssa intopinkeinä supisemassa takarivissä, se ihan oikea termi meni nyt vähän ohi... :D )
Ilmeisesti olemme morsiamina hyvinkin tiedostavaa porukkaa, sillä esitellyista kuvista useampia on bongattu aiemmin blogeissamme! :)
Ninkan Nina kertoi kevään hiuskorutrendeistä ja minulle tulikin täsät luennosta erittäin hyvä fiilis: ne himoitsemani sulkakoristeet ovat kuulemma oikein trendikkäitä! :D
Alkuesittelyjen jälkeen pääsimme vauhtiin! Kampaamon tiloihin oli pystytetty eri pisteitä, joissa morsiamet saivat kiertää hakemassa vinkkejä, ideoita ja tuotteita.
Kampauspisteessä Stockholmin ammattitaitoiset kampaajat kuuntelivat morsianten hääkampaustoiveita ja mallailivat ja antoivat vinkkejä kunkin kasvojen muotoon ja hiuslaatuun sopivista kampauksista. Pettymyksiäkin tuli, kun se haavekampaus ei onnistuisikaan omalla tukalla, mutta tässä vaiheessa ehtii vielä hyvin löytää uuden haavekampauksen, ja siihen Stockholmin tytöiltä saikin oivia ideoita!
Meikkauspisteessä pääsimme testailemaan uuden supersuosikkini
Inglotin meikkejä! Olin jo aiemmin käännyttänyt kaasoni ja picatan hankkimaan
Inglotin HUIKEAN eyeliner gelin postauksellani ja niinpä me sniikkasimmekin salaa kesken illan shoppaamaan picatalle ja vielä mukaan innostuneelle toiselle kaasolleni nuo ihmeaineet! :D
L'Oréalin Kérastase-pisteessä esiteltiin erityisesti morsiamille sopivaa tuotesarjaa, joka lupaa hoitaa hiukset hääkuntoon!
Ninkan hiuskorupisteessä morsiamet pääsivät sovittelemaan ja mallailemaan sitä täydellistä hiuskoristetta! Tällekin pisteelle oli jatkuvasti jonoa, sillä Ninan iki-ihanat korut ja koristeet houkuttelivat harakkamorsioita kuin vappu teekkareita! Kuulin myös huhua, että ainakin yksi morsian oli päätynyt pistämään aiemmin hankkimansa koristeet vaihtoon Ninkan ihanuuksien ansiosta! (Tunnustatko julkisesti? :D )
Vinkkien, neuvojen ja tuote-esittelyiden lisäksi illan ehdottomasti upeinta antia oli myös tämä ainutlaatuinen tilaisuus keskustella kasvotusten kanssamorsioiden kera! Tupa oli täynnä upeita, ihania naisia, joilla oli hääideoiden ja vinkkien lisäksi paljon muutakin annettavaa!
Ideoita, vinkkejä ja mielipiteitä vaihdeltiin pitkin iltaa! Ainakin
yhden morsion eräs stressinaihe tuli ratkaistua illan aikana! :)
Oli aivan mahtavaa tavata oman blogin lukijoita, muita bloggaajia ja kanssamorsioita! Voi kunpa aikaa vaan olisi ollut enemmän, olisin mielelläni jutellut ihan jokaisen kanssa ainakin pienen hetken verran! :)
Illan menestyksen myötä pieni ääni sisälläni huutaa "LISÄÄ!!!" Mitäs olitte muut mieltä? :)
Kaikki kuvat:
Mikael Halmeenmäki
Kiitokset:
Kitty, picata, Hair&Face Stockholm,
Inglot Kluuvi,
The Body Shop Kluuvi,
Ninka,
Mikael Halmeenmäki, L'Oréal, label.m ja te ihanat, ihanat osallistujat, erityiskiitos teille siitä, että tulitte ja teitte tapahtumasta upean! Toivottavasti nautitte illasta!!! Kiitos myös kaikille bloggaajille, jotka olette levittäneet illan ilosanomaa! :)
p.s.
Loppuillasta suoritetussa arvonnassa moni Onnettaren suosikki oli
ehtinyt jo poistua paikalta. Jos tuntemattomasta numerosta soitellaan,
nyt kannattaa vastata, sillä Hair & Face Stockholmin ihanat naiset
lupasivat ottaa yhteyttä voittajiin!
p.p.s.
Anteeksi, etten sitten kuitenkaan ollut ihan niin social butterfly, kuin yleensä! Syy on Kaaso J:n. Heti illan alussa kaasoni tulivat hymäillen luokseni ja Kaaso J totesi, että "minähän olen aivan oikeassa paikassa!". Jep, kultaseni, niin oletkin... öö? "Me menimme viikko sitten poikaystäväni kanssa kihloihin."
KHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!:D:D:D Olen tuntenut Kaaso J:n 3-vuotiaasta lähtien. 14 vuotta sitten silloisen poikakaverini kanssa päätimme lukita J:n ja eksäni parhaan kaverin vanhempieni terassihuoneeseen. Siitä se sitten lähti... ja needless to say, näitä kihloja on odotettu! :D Minut tuntevat tietävät, että olen TODELLA harvoin täysin sanaton. Tuon Kaaso J:n lausahduksen jälkeen aloin parkua. Ja halasin Kaaso J:tä. Ja paruin lisää. Ja halasin uudestaan. Rinse and repeat noin reilun viiden minuutin ajan. Sitten vasta sain sanottua jotain... :D