torstai 22. maaliskuuta 2012

Ryhtiliike

Kun ensi kerran näin Kaaso P:n, ajattelin jotakuinkin näin:

"WHOA!!! Tuo Upea Nainen kulkee pilvien päällä!!!"

Tuo sanoinkuvaamattoman kaunis nainen tosiaan leijaili meidän tavallisten tallaajien yläpuolella. (Ja lauloi kuin enkeli. Ja osoittautui vielä aivan maailman mahtavimmaksi ja upeimmaksi ja ihanimmaksi ihmiseksi, jonka kanssa on jaettu oikeastaan kaikki siitä ensitapaamisesta eteenpäin. Mutta siitä lisää myöhemmin... :) )

Ja sitten kun vihdoin ymmärsin, että P:kin oli kuitenkin ihan vaan ihminen (joskin aivan mieletön sellainen!), niin myös tuon leijailun salaisuus paljastui: P on aivan uskomattoman ryhdikäs!

Olin ensikohtaamisemme aikaan 16-vuotias. Juu, äiti, olit sanonut noin satamiljoonaa kertaa (päivässä), että "kävele tyttö pystyssä", "älä ole aina tuommosessa kasassa, näytät ihan typerältä" ja "RYHTIÄ, TYTTÖ!!!", mutta uskoinko? Tottelinko? Teinkö kuten käskettiin?

En todellakaan. :D

Kerikään ei ole kuunnellut äitinsä neuvoja!

Mutta tuo upea, ihana kaaso P muutti kaiken. Ei hänen rinnallaan yksinkertaisesti vaan voi seistä lysyssä. Ryhti suoristuu ja koko olemus ojentuu aivan vaistomaisesti!

Kun vuosia myöhemmin olin hakemassa maisterinpapereitani, äitini kommentoi tilaisuuden jälkeen, että kylläpä näytti upealta, kun olet niin ryhdikäs! :D Jep, kelatkaa, olin siis tosiaan oppinut jotain ja vielä onnistunut tuomaan opin käytäntöön!

Mitä itse ajattelin tuossa tilaisuudessa? "VOI APUA!!! Miksi, siis MIKSI te rakkaat kanssasiskoni pukeudutte OLKAIMETTOMIIN, kauniisiin, juhlaviin pukuihin ja sitten kannatte niitä kuin päällänne olisi jätesäkki ja roudaisitte perässänne parinkymmenen kilon perunsäkkiä???"

Miley, Miley, Miley... MISSÄ NE HARTIAT ON???
 Teki mieli mennä jokaisen onnettoman lysylauran selän taakse, ottaa hartioista kiinni ja nostaa polvi selkää vasten ja kiskasta (noin ryhtiä korjattiin karatessa! Nih!). En kehdannut!

Huonosti kannettuna upeinkin puku menettää loistonsa. Ja upealla ryhdillä taas saa sen jätesäkinkin näyttämään hyvältä.

Jos jokaisessa hääkuvassa poseeraisi lysyryhtinen morsio hartiat edessä ja selkä kyyryssä, niin Sulhon pitäisi vaatia avioliiton mitätöintiä!

Eli selkä suoraksi, rinta pystyyn ja leuka ylös ja menoks! :D

Kirsten-täti näyttää vähä mallia niih. Siis OIKEESTI!!! Ja tuo nainen on mitä, alle 30v. Jep!

Loppuun vielä vähän lainausta tyylikonsulteilta:

Would you like to look 10 years younger instantly?

Would you like to look 10 pounds lighter instantly?
Then check out your posture! Here's a very telling experiment. Get a tape measure and stand like you usually do--no cheating for the experiment! Even slouch a little if you want, and then measure your waist around your belly button. Then, stand up tall, as though a string were pulling the top of your head to the ceiling, and --here's the key--roll your shoulder blades forward, up, around and back down, as though you were able to tuck them into your back pockets. Then remeasure. You should see as much as an inch or more reduction! And an inch off of your waist can make you look 10 pounds lighter or more!

As for your age, I read about a study that was done with two same-aged women, both 5'4", both dressed in black leotards with heads camouflaged. One woman weighed 105 pounds and stood in a very slouched position. The other woman, weighing 125 pounds, stood with straight, correct posture. All reviewers chose the 125-pound woman as the younger and lighter woman!

Yes, once again, your mother was right--just stand up straight!

p.s.
Ei, en minäkään ole niin Suurenmoinen Ihminen, että aina kulkisin ryhdikkäänä. Eli jos törmäät minuun ja lysyilen, SORI! Nyt ei vaan oo semmonen päivä. Et voi vaatia rahojasi takaisin.Tai blogilukemiseen kulunutta aikaasi. Nih. Sori (äiti). :P

p.p.s.
Jos ryhdin suoristaminen tuntuu hankalalta, niin tee kuten minä: ympäröi itsesi pitkillä ihmisillä! :D Tällaisen hukkapätkän on pakko yrittää sellaisessa seurassa! Ja korkkarit ovat myös oiva apu, nostattavat ryhtiä ihan itsestään. Koska eihän korkkareilla voi kävellä ryhdittömästi. Ellei halua näyttää kanalta. Tai pissikseltä. Tai kanapissikseltä. :P

26 kommenttia:

  1. haha :D mähän meen aina ku mikäkin mummo, korkkarit tai ei. Mut mul on oikeesti jotenkin selkäranka..öö..ei suorassa :D niinq aikuisten oikeesti,se on jotenki vino! Mut silti mä tartteisin jonkun joka sanoo et "Nyt ryhtiä tohon touhuun"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluuksä lainata mun äitiä? Vai kaaso P:tä? :D

      Poista
    2. Done, äipyn saat heti, P tulee Suomeen vasta kesällä. Alotetaa äipyllä siis! :D

      Poista
  2. Mulla on ihan karsee ryhti. Niin huono, että vaikka kuinka yritän suoristaa selkääni, ei se tunnu menevän ikinä suorasuoraksi. Sen tähden olen harkinnut sitä joogan aloittamista - saisi vähän ryhtiä tähän touhuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No emmä kyllä huomannu moista! Oisin nimittäin tullu nappaan sua hartioista, jos oisin! :P

      Jooga. Mä olin maanantaina kokeilemassa BodyBalancea ja se on sentään viel semmonen vauhdikkaampi versio... ja sielki tuijottelin kelloa enemmän ku ohjaajaa. EI PYSTY! XD Ennemmin kävelen vaikka kirjakasa pään päällä! :P

      Poista
    2. Joogaakin paremmin ryhdin suoristamiseen auttaa pilates! :) Ihan näin kokeiltuna vinkkinä (minä onnistuin jopa rikkomaan selkäni joogassa ja fyssari käski menemään pilatekseen). :)

      Poista
    3. Miten siitä saa vähemmän TYLSÄÄ?! :S Anteeks, mä tiän ettei sais, mutku... :D Mä haluun HYPPIÄ JA POMPPIA! :D

      Poista
  3. Mäkin oon miettinyt että toi ryhtihomma on tosi tärkeä juttu hääpäivänä! En edes pahastuisi jos joku kuiskaisi että "muista sitten hyvä ryhti!" ennen vieraiden eteen marssimista että sen tosiaan muistaisin. Ja totta, ei auta hienot puvut jos on ite ihan kasassa, itse asiassa moni malli varmaan vaan korostaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluutko säkin lainata mun äitiä? :D

      Mun mielestä erityisesti olkaimettomat puvut nimenomaa korostaa sitä ryhdin puutetta, jos semmosesta sattuu kärsimään... :S Ja itelle on tulossa semmonen. :D

      Poista
  4. Toi on niin totta! Itse kun on tanssinut vuosia ja harrastanut ratsastusta pikkutytösta saakka, tuo ryhti tulee yleensä ihan selkäytimestä. Toivottavasti se ei sitten hääpäivänä tee tepposia ja lysähdä ihan kasaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se! :D Tanssijat varsinki on kyllä ihanan ylväitä!

      Poista
  5. Täytyypä kertoa ryhtiin liittyen sellainen asia, että meillä perhejuhlissa jostain syystä minä yleensä pidän puheita. Koska se ei ole minulle mieluisinta puuhaa ja jännitän, vetäydyn mitä kummallisimpaan kasaan! Nojaan painollani toiseen jalkaan niin, että seison AIVAN vinossa! Kuvista olen jälkeenpäin asian havainnut, juhlamekko päällä vielä - näky ei ole kaunis! Argh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA!!!! No mut onneks sait tietää siitä nyt, niin ei tuu vinomorsiokuvia! :D Vielä ehtii reenaamaan! :D

      Poista
  6. voi hyvä ihme tuon ryhdin kanssa.. Mulla on ollut aina lyhyitä kavereita ja näin pitkänä ihmisenä joutunut aina olemaan vähän selkä kurtussa. Nyt oon taistellut kauniin ryhdin saamisen takia jo pitkään ja vieläkään en oo sen ylläpitämisessä kovinkaan hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä! Sun ois pitäny tehä niinku mun pitkät kaverit, jotka vaan... noh, oli pitkiä! Ja mä joudun aina koittaa olla kans pitempi! :D Mutta tsemppiä ryhtiliikkeeseen. Ja paa kaverit vaihtoo! :P No ei oikeesti! :D

      Poista
    2. Onneks on tuo sulhanen joka on sentään 10 cm pidempi :)))

      Poista
    3. Joo, pitkät miehet on hyvä juttu! :D

      Poista
  7. Ihana teksti! En ole edes ehtinyt ajatella koko asiaa, kun oma puku ei ole vielä saapunut. Nyt ainakin muistan hyvän ryhdin (eri asia seisonko aina niin) :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jooh, sama, ei se mullakaan _aina_ toimi... :D Mutta kunhan nyt ainakin alttarille kävellessä olis ne hartiat takana ja selkä suorassa! :) Niin ja niissä potrettikuvissa! Onneks mies on lähes kaksmetrinen ni sen rinnalla on aina pakko vähä suoristautua, että edes kuulee, mitä se puhuu! :P

      Poista
    2. IIk, mun on pakko tulla vielä tänne sun blogiin myös hehkuttamaan! Sun suosituksesta menin ja varasin Ramin mun hääkampaajaksi!! Keskusteltiin Ramin kanssa vähän ja oon ihan myyty! Iso kiitos vielä vinkistä! Jei.

      Poista
    3. JEEEEEEEEEEEEEE!!!!! :D Mun ois ehkä pitäny varottaa sua, että se sitten koukuttaa! Ja kohta sulla on kaikki sukulaiset ja kaverit siellä, niinku mullakin... MUTTA KUN SE ON VAAN NIIN HYVÄ!!! :D Mahtavaa, hyvä, että säkin tykästyit! Ja et todellakaan tuu pettymään! :D

      Poista
  8. Uusi lukija ilmoittautuu, kiittää ja kumartaa. Mahtava blogi joka saa nauramaan ääneen! Tätä lisää! Ja tottahan se on, että hyvä ryhti nyt vaan näyttää niin paljon paremmalta.. :)

    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeeta, että tykkäät!!! :D Kiitos kiitos!!!! Ja lisää tulee, siitä voit olla varma! Olen jo pohdiskellut, että mihis suuntaan/aiheeseen blogia sysätään sitten rouviintumisen myötä... ;)

      Ja niinpä! Ärsyttävää vanhetessa huomata, että juuh, se äiti OLI oikeessa koko ajan... :S

      Poista
  9. Kai parempi myöhään...
    Luin tämän jo aikoinaan, mutta jäi kommentoimatta.
    Takaraivoon tämä teksti kuitenkin jäi, tehokkaammin kuin äitini ryhti-ohjaus aikanaan!
    Napa sisään, otsa ylös, niin kuin meidän kuviksen ope ala-asteella sanoi.
    En paljon pahempaa kyllä voisi kuvitella kuin lysy-ryhti-hääkuvat yllärinä....:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän mäkään äitiäni kuunnellu, vasta paras kaveri opetti! :D Mutta samahan se on mistä se oppi tulee, kunhan menee perille, eiks? :D Hyvä, että olin avuksi siis! :D

      Ja ei, ei todellakaan. Kelaa, kun kaikissa hääkuvissa morsio olis ihan Kirsteninä!? :O

      Poista