tiistai 31. heinäkuuta 2012

Naama-apua?

Minullehan ei tehdä sen enempää koemeikkiä kuin koekampaustakaan. Rakas hiusguruni Rami Luusua Helsinki Hardressersiltä lupasi, että päätäni käsittelevät sen sortin ammattilaiset, että kokeiluille ei ole tarvetta. Ja myönnettäköön, että suosin itsekin kuolemattoman "Amatöörit treenaa" -fraasin hokemista. :D

Luotan Ramiin täysin, Rami on hoidellut tukkaani jo vuodesta 2008 ja tässä vuosien varrella myös perheeni ja tusina ystäviä ja tuttavia ovat löytäneet Ramin taikakädet! Viimeisimpänä houkuttelin Ramille ensin anopin, sitten Asian Briden ja myöhemmin Kittyn (tsekatkaa upeiden rouvien häälookit linkkien blogeista!)! Ramin levinneen suosion myötä valtaamme Helsingin (hierovat!!!) tuolit 11.8. jopa kahdeksan naisen voimin!

Hiusasiat on juteltu läpi (okei, huijasin hieman. Minulle tehtiin "koekampaus". Sen tekoon meni kaksi minuuttia ja siihen käytettiin niitä megapitkiä kampaajaklipsejä. Oli upea! :D ), mutta se naamajuttu...

Sanoin kaasoilleni, etten todellakaan halua mitään kuultavanfreesiä koivujenseassajuoksevan Suomineidon lookkia (no offence!!! Upea lookki sekin, ei vaan sovi tällaiselle sekasikiölle!). Näillä geeneillä ja tällä parrasvaloja rakastavalla persoonalla naama saa ja pitää näkyä, kiitoos!

Minut meikkaa Timo Karvonen. Mitenkään en ole Timon ammattitaidosta huolissani! Mutta entäs sitten ne omat mieltymykset? Ja synkkaako meillä? Uskallanko sanoa Timolle, että vaikka teetkin upeita saunanraikkaita lumenelookkeja, niin kiitos, mutta ei kiitos?

Kaivelin muutamia inspiraatiokuvia, mitäs olette näistä mieltä?

Timo Karvinen www.bailamo.com
Timo Karvinen www.bailamo.com
Natalie on vaan aina upea...

...tai sitten upeampi!

Penelopellakin ihana, ruskeita silmiä korostava meikki!

Jos meikki vedetään överiksi, se tehdään sitten tasan näin, ei mitään tuksuilua!

Taas Natalieta... Mutta siis, katsokaa noita ripsiä!
Juu, näissä on kantava teema ja se on silmät. Mutta muuten olen aika... pihalla. Ideoita? Ajatuksia? Suosikkeja? Ja erityisesti teille, jotka olette saaneet kunnian (tirsk! :P ) nähdä kasvoni, apua?!

torstai 26. heinäkuuta 2012

Taas arvotaan!

Voi RAKKAAT!!! Kiitos ihanista kannustavista sanoistanne! Itkin ja nauroin, kun luin kommenttejanne! :D Olette aivan mahtavia! Kiitos teille, kommenteistanne ammensin sellaista sisua, että kyllä tämä tyttö vielä rouvaksi saadaan, saippuakuplaruseteilla tai ilman! :D

Kiitoksena ihanista sanoistanne pistän pikkuisen arvonnan käyntiin! :D Sain Ninkan ihanalta Ninalta tällaisen kaunottaren:


Ja tämä voi nyt siis olla Sinun! 

Koska häihin on enää muutama kaikkea muuta kuin huvittava päivä jäljellä, lienee aika pohtia blogin tulevaisuutta. Ja siihen valjastan tietysti teidät, rakkaat lukijani, avukseni!

Tämän ihanuuden voit siis voittaa ihan omaksesi kertomalla sinun visiosi blogin tulevaisuudesta! Onko Aurinkoprinsessalla elämää häiden jälkeen? Ja vaikka olisikin, kiinnostaako se? Tai onko sinulla mielessä jokin uusi kantava teema blogille?

Onnettarelta saadun sukkanauhan vaan TÄYTYY tuoda onnea hääpäiväänkin, eikös? :D


Sukkanauha arvotaan kommentoineiden (onkohan tuo nyt oikein? Näyttää tooooodella kummalta!) kesken, joten anonyymit, yhteystiedot peliin! :)

edit: Pidetään arvonta pystyssä vaikkapa tuonne 4.8. saakka. Koetan ehtiä sitten 5.8. julistamaan voittajan! :)

p.s. 
Kannattaa käydä vilkaisemassa Ninkan ihanaa verkkokauppaa! Vaikka olenkin häitä varten sortunut shoppailemaan ties kuinka monesta nettikaupasta ja vaikka ja mitä, niin missään ei kyllä ole valikoima ja palvelu niin täydellisen kohdillaan, kuin Ninkassa! Ja jos Ninalta ei morsiolle korua löydy, niin sitä ei sitten ole! Vinkkejä ja ideoita häihin ja morsiamen häälookkiin löytyy myös Ninkan blogista Häät. Juhlat. Meikit. Kampaukset.

Eikä toki tarvitse olla morsio shopatakseen Ninkan ihanuuksia! Itse voisin shopata puolet tarjonnasta heti! Aivan mielettömän upeita hiuskoruja ja -koristeita, pantoja, tiaroita, koruja, somisteita, asusteita ja vaikka MITÄ! Ninkaan siitä! Heti! :D

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Känkkämorsian - eli miten tästä muka selvitään naimisiin asti???



Ei auta hyperventilointi eikä valaiden laulu, tämä morsio on nyt niin viulunkielenä! Katselin tuossa kalenteriani ja seuraava vapaa hetki olisi sitten jo 13.8. Sen jälkeen kasasin hääpäivän aikataulun ja siihen liitteeksi to do -listan, muistilistan 2.palaveriin Salmi-salin väen kanssa sekä listan tavaroista, jotka pitää roudata Salmi-saliin ennen juhlia.

Sitten itkin, revin tukkani irti, purin kieleni poikki ja räjähdin.

MITEN KAIKEN TUON VOI MUKA SAADA AIKAISEKSI JA KASAAN JA PAIKOILLEEN JA KUNTOON JA HANKITTUA JA KASATTUA JA HOMMATTUA JA JÄRJESTELTYÄ JA SOVITTUA JA AJATELTUA JA ASKARRELTUA JA HAALITTUA JA KEHITELTYÄ JA BLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!

Phuuh. Mitä tekee 2010-luvun morsian, kun paniikki iskee? No GOOGLAA! Ja aimo annos stressimorsiolle suunnattuja apusivuja sieltä googlen ihmeellisestä maailmasta löytyikin. Tosin kaikilla sivuilla vaikuttivat toistuvan ne samat neuvot... (ja jos joku nyt uskalta kutsua näitä neuvoja "hyväksi havaituiksi", niin tungen saippuakuplaputken sanojan nenään! Juu, juuri sen putkilon, sen jossa EI VIELÄKÄÄN OLE SITÄ HITON RUSETTIA! Eipä tosin ole sen 67 kaverissakaan...) neuvot...






1.) Tee listoja
Jep. Listoja. LISÄÄ LISTOJA! Noiden listojen lukeminen se minut saikin tähän tilaan! Joka hemmetin listassa on aivan käsittämätön määrä asioita, joita ei ole vielä hoidettu. Ja aina, kun luen listojani, joudun lisäämään sinne tavaraa. Aina. Listat ovat uuvuttavia, pelottavia, ahdistavia ja ilkeitä ja kamalia kapistuksia, jotka hiipivät jo uniinikin! En halua enää listoja!!! Voinko ulkoistaa kaikki listoihin liittyvät asiat Kaaso P:lle, joka on todellinen listakuningatar?



2.) Rentoudu
Rentoudu - schmentoidu!!! Rentoutuisin juu ja oikein mielelläni rentoutuisinkin, mutta KOSKA? Olen töissä 8h päivästä. Joka illalle löytyy jokin palaveri tai shoppailu tai tapaaminen tai askarteleminen ja nuo puuhat vievät poikkeuksetta enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Ja kun illalla vihdoin pääsen sänkyyn, kaadun sinne ja nukahdan saman tien. Herätäkseni taas huikeat kuusi tuntia myöhemmin...



3.) Urheile

Kts. kohta 2. Tätä helpotti vielä ihan mahdottomasti kaksi viikkoa sitten iskenyt kuumetauti! Edelleenkin yskin keuhkojani pihalle ja koetan niistää ulos eilistä päivällistä, tai siltä se ainakin tuntuu. Ja se rakkaudella hankittu kunto kirjaimellisesti suli pois sen kuumehikoilun myötä! Mahtava fiilis, kun huomasin, että pitkästä aikaa se neljän kilon käsipaino on nimenomaan käsiPAINO. Vielä pari viikkoa sitten olisin melkein voinut nimetä sen käsikevyeksi. :S


4.) Syö monipuolisesti ja terveellisesti
Kiireessähän tämä on todella helppoa. Aina voit napata kaupasta vaikkapa tuoreen kotimaisen kurkun ja jyrsiä sitä sitten lounaaksi. Mukavaa vaihtelua saat tarttumalla toisinaan vaikkapa munakoisoon. Ainakin siinä olisi monipuolista katseltavaa ohikulkijoille. Terveellisyydestä en tiedä.

Halusin olla yksi niistä morsiamista, joka saa kaiken rauhassa valmiiksi hyvissä ajoin ennen häitä. Tällä hetkellä se näyttäisi onnistuvan helposti, kunhan siirrän häitä noin kuukaudella. Tosin sitten tulisi taas kamala määrä lisää asioita to do -listalle...

Apua?! Miten tästä selviää? Selviääkö tästä? Hoituuko kaikki? Oikeasti? Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei. Tai jos onnistuukin, niin korkeintaan sen ansiosta, etten enää nuku ennen häitä. Onhan sekin kai vaihtoehto? :D

Ja kiitos tämän stressiahdistuspaniikkini, olen aivan kamalan vihainen koko ajan! :( Tiuskin jatkuvasti ja tietysti erityisesti suosikkikohteilleni äipälle ja Sulholle. Ja minusta tuntuu jatkuvasti, että vaikka Sulho vakuuttaa kyllä kantavansa omatkin kortensa kekoon, niin silti kaikki langat ovat minun käsissäni, eikä mitään tapahdu, ellen minä pistä asioita tapahtumaan. Ehkä olen hieman kontrollifriikki. Tai ehkä niistä  korsista ei vaan ole hääjärjestelyissä sen enempää iloa ja hyötyä kuin villasukista Saharassa...

Tämä nyt mihinkään liity. Mutta se tuli siihen. Nih.


tiistai 17. heinäkuuta 2012

Hups! Eli hääkenkiä joka jalkaan!

Villi Varpusen kanssa lanseerasimme alkuvuodesta käsitteen Päärynäjalka. Termillä tarkoitetaan päkiästä normaalilevyistä (tai hieman leveämpääkin?) ja kantapäästä kapeaa jalkaa. Päärynäjalka voi vaivata ketä tahansa. Tai sitten se on kenkäteollisuuden kiero suunnitelma, jolla korkkaroinnista tehdään entistä kettumaisempaa. The jury's still out.

Päärynäjalkaisen ongelmana on siis se, että vaikka kiva korkkari sujahtaa oikein mukavasti jalkaan, niin otapa askel tai kaksi ja karu totuus paljastuu: kantapää nousee. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niinkin, ettei sitä omaa kokoa vaan saa jalkaan, sillä päkiä on liian kapea. Ja kokoa suuremmassa taas kantapää voi kutsua pari kaveriaan kylään ja silti jää tilaa tanssilattialle ja buffapöydälle. Se siitä sitten.

Löysin aiemmin Brandokselta upeat Menburini. Nuo kaunottaret ovat viettäneet viimeiset pari kuukautta kanssani toimistolla ja aina välillä huvitan työkavereitani leikkimällä vastasyntynyttä Bambia. Normaalisti kuljen hakemaan tulostukseni noin minuutissa (edes takaisin). Menburit jalassa pääsen minuutissa puoliväliin, seisahdun ihmettelemään ilmoitustauluamme, jossa mikään ei ole muuttunut sitten toissa syksyn, jatkan matkaa kollegan työpisteelle, rupattelen hetken säästä, siirryn seuraavan kollegan luokse, tiedustelen viikonloppusuunnitelmista, ja kun vihdoin pääsen printterille, luen tulostamani paperit huolellisesti kolmeen kertaan heti tulostimen äärellä: voihan olla, että juuri tänään printteri on päättänyt siirtää summien pilkkuja tai muuttaa ihmisten nimiä ihan vaan piruuttaan!

Kauniit, mutta petolliset!


Eli siis me emme ole mitään parhaita kavereita. Väittäisin, että nuo Menburit ovat sen verran ylpeää sakkia, etteivät todellakaan rupea katselemaan sitä, että joku astelee niiden päällä.

Lontoonreissun sala-agendana oli siis löytää Menburit syrjäyttävät kaunokaiset! Jos niitä ei olisi Lontoossa, niitä ei ole olemassa, ajattelin.

Päärynäjalkaisuudesta johtuen kärjestä avoimet kengät eivät saaneet minulta minkäänlaista huomiota. Päärynäjalkaisen kurviton kantapää ei pysy omalla paikallaan, vaan valuttaa jalan alas. Ja kärkirei'ät taas saavat päkiät entistä ahtaammalle: muutamat peep-toet olen uskaltanut aiemmin sovittaa ja aina on käynyt niin, että varpaat sujahtavat iloisesti noin viiden sentin päähän kengän kärjestä. Viehkeä näky? Not. (Anteeksipyyntöni sille Stockan hääpalvelun asiakaspalvelijalle, joka joutui todistamaan näitä hetkiä! Koetin parhaani mukaan ajatella lihavia kantapääajatuksia, mutta ei se näköjään auttanut...)

Lontoossa tein tuttavuutta varmaankin jokaisen löytämäni kenkäparin kanssa. Mutta ei. Upeita kirkkaanvalkoisia, hopeisia tai edes kivan kirkkaanvärisiä kärjestä umpinaisia platform-korkkareita korkeintaan 10cm korolla ei vaan ollut kuin muutamia! (Ei, en ole vaativa, tässä puhutaan nyt LONTOOSTA!!!) Sitten löysin Ne. Ne olivat täydelliset! Kirkkaanvalkoiset, kaunilla blingikoristeella. Juuri sopivasti pohjaa ja korkoa. Ja edulliset. Ja sisältä nahkaa! Pyysin kokoa 8 (olen siis kanoottipäärynäjalka). Liian isot. Pyysin kokoa 7, ei ollut. Sain koon 6, liian pienet. Varastossa ei ollut lisää kokoja. Kyseinen liike ei ollut ketjumyymälä, vaan ainoa laatuaan.

 I feel like bloody Cinderella's sisters! puhisin myyjälle. Hän ei tarjonnut veistä, naureskeli vaan. Melkein olin kyllä valmis muutaman varpaan dumppaamaan sinne lattialle saadakseni ne kaunottaret! Mutta ei auttanut ei.

Anopille löysin upeat kengät!

Nämä beibet saa muuten tilattua Suomeenkin! Ja ovat muuten jalassa aivan mahtavat Ja ihan puoli-ilmaiset!
Ja äipylle tietysti myös:

Nämäkin saa Suomeen. Tosin sitten pitää jo vähän ladata pätäkkää paluupostiin!
Itselleni? Njäh.

Kunnes sitten epätoivoissani menin ja tempasin jalkaani peep-toet. Pinkit peep-toet. Jep.

Me ollaan nyt pari. Tai siis kolmikko. Tai siis...
Jep. Ne ovat peep-toet. Ne ovat pinkit. Ne ovat kokoa 6. Mutta, ne ovat myös aivan uskomattoman mukavat jalassa JA ne maksoivat huikeat 17 puntaa. Ja niiden seurassa hengasi samansävyinen clutch-laukku, joka maksoi 20 puntaa. Come to mama!!! Niin me poistuimme House of Fraserilta onnellisina löydettyämme toisemme, minä, peep-toeni ja clutchi.

Nyt olen viettänyt työpäiviä juosten pinkeissäni printterille ja takaisin ihan muuten vaan! (No, okei, en juokse. Mutten itke enkä kiroile eikä pääni täyty murhanhimoisista ajatuksista. Enkä suunnittele julistavani toimistoamme paperivapaaksi alueeksi.)

Jos joku on kirkkaanvärisiä peep-toe -popoja vailla, nyt luottokorttit tanaan ja verkkoshoppaamaan! Pinkkieni serkut ovat nimittäin yhä myynnissä House of Fraserin nettikaupassa!

Untold 
Ja hintakin se sama 17 puntaa, toimituskulut Suomeen 8 - 10 puntaa! Muutenkin kannattaa vilkaista tuo nettisivu, jos luottokortti sallii! (Omani kohtalosta video alla!)


Edessä on enää stylistikaason kohtaaminen... Pinkit näyttävät kieltä ja keskisormea teemavärityksellemme. Mutta kuten dawnin 3 kuukauden kriisi -postauksen myötä totesimme, hyvin on sateekaarikin pärjännyt kaikkine väreineen. And if it all fails, ja avioliittomme kärsivät suhteettomasti häiden väriteeman puutteesta ja / tai kaoottisuudesta, ainakin meillä on sitten syyllinen selvillä! :D
dawn puki sen hienosti:

Kyllä mä uskon, että ne pilaa tämän avioliiton. :D Vanhoina mummoina ja pappoina minä vielä valitan sitten sille kurppaukolle kuinka väärät sävyt kengissä ja kravateissa pilasi kaiken. :)

 Kiitos dawn! :D

p.s.
Tein tuossa pientä insinööritutkimusta eräänä kiireisenä päivänä ja totesin, että pinkeissä on kyllä selvästi vähemmän korkoa kun Menbureissa. Eroa on sentti. SENTTI!!! Jalkani viihtyvät sentin matalammissa pinkeissä peep-toeissa Menbureita paremmin?!? Needless to say, naisella on naisen jalat. 

p.p.s.
Minulla, äipällä ja anopilla on kaikilla saman kokoiset jalat. Nuo anopin siniset upeudet, kokeilin niitä itse sitten vasta lähtöaamuna. Ja WHOA! Ne ovat NIIN MUKAVAT!!! Ja kauniit, kuin mitkä! Anoppi lupasikin, että saan kyllä lainata niitäkin hääeleganssiani täydentämään. Jos stylistikaaso tyrmää pinkit, anopin siniset ovat sitten seuraava vaihtoehto. Ja ihan turha selvitellä kurkkua siellä, morsio tarvitsee jotain sinistä ja sillä taas ei ole mitään tekoa minkään teemavärien kanssa! Ettäs tiedät!!! Nih!

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kuka Sari? Mitä se teidän häissä tekee?

Tätä lauseparia on lähipiirissä toisteltu hassunhauskana sen verran usein, että se hipoo hauskuudessaan jo pikkukallevitsien tasoa.

Mutta, se pikkukalleista. Häissämme suurta osaa näyttelee tosiaan sari. Tai oikeastaan neljä...

Olen tuntenut Kaaso J:n suurin piirtein tuttipulloikäisestä lähtien ja tämä kaasoiluasia sovittiin jo lapsuuden prinsessaleikeissä. Historia ei valitettavasti kerro mihin Kaaso J:n legendaarinen lausahdus ajoittuu (oletettavasti aikaan ennen flanellipaitoja ja maihareita), mutta se ei tee legendasta sen vähäisempää. Kaaso J nimittäin totesi jo kauan sitten, että geeniperimääni tuodaan häissäni esille sitten siten, että kaasot pukeutuvat sariin.

Sulhoista emme silloin varmasti edes haaveilleet (YÖK! Poikabakteereja!!!), mutta kaasojen asut lyötiin lukkoon. Ja kun sitten kosinnan myötä muitakin palasia alkoi olla kasassa, niin minäpä suihkaisin Intiaan ostamaan kaasoille asuja! (No okei, ei se nyt ihan suihkaisuna mennyt. Kyseistä reissua oli suunniteltu pidempään kuin junayhteyttä Helsinki-Vantaalle, ja matkustimme ihan koko perheen voimin, mutta pieni poetic licence sallittaneen näin vapailla areenoilla?)

Ennen lähtöä googlailimme kaasojemme kanssa sareja ja olimme täysin huumaantuneita kaikista niistä väreistä ja kirjailuista ja uskomattoman yksityiskohtaisista kuvioinneista.

Katsokaa nyt tätäkin! Missä tahansa muussa vaatteessa tuo väriyhdistelmä olisi todella urpo, mutta sarissa se toimii!
Minulla oli tarkat suunnitelmat väreistä: kaksi samanlaista fuksianpunaista ja kaksi samanlaista kirkkaan vihreää saria, kiitoos.

Kuka tahansa, joka on ikinä tehnyt kauppaa Intiassa tai jossain Aasian basaareissa nauraa nyt jotakuinkin yhtä makeasti kuin, äh, miksi en nyt oikein keksi mitään makeastinauramisvertausta? Joulupukki juhannusaattona? Miksi Joulupukki naurais.. joo, ei mennä tuonne. Joka tapauksessa, aika moni siellä nauraa ja trust me, KUULEN TEIDÄT!

Ensimmäiseen sarikauppaan marssiessamme minulle alkoi selvitä, ettei sarinosto todellakaan ole mitään henkkamaukkashoppailua...

Meidät istutettiin huoneeseen, jonka seinät oli suorastaan vuorattu toinen toistaan upeamman värisillä kangaspakoilla.

Piti lainata googlekuvaa, kun omat ovat jossain Hyvässä Tallessa! :D
Istuimme lattialla, kun kauppiaan apulaiset vuorotellen levittelivät eteemme toinen toistaan kauniimpia kankaita! Kielimuuria kiipeilevät serkkuni inttivät kauppiaille ja koettivat selittää haluamiani värejä ja sain eteeni jos jonkinlaista punaista ja vaaleanpunaista ja tummaa sammalenvihreää ja vaikka mitä. Mutta en fuksianpunaista. Enkä sellaista oikeanlaista kirkasta vihreää.

Kiersimme tusinan verran sarikauppoja. Kaikissa toistui sama rituaali, istuttiin alas, sareja leviteltiin ympäriinsä, nyökkäilin, kieltäydyin, ja joissain jopa lopulta sain kasaan neljä kaunista vaihtoehtoa. Kunnes alkoivat rahaneuvottelut. Nuo hintaintännät saattoivat kestää helposti tunnin verran. Tulisen juupas-eipäs -jankkaamisen lomassa kauppiaat yleensä lähettivät apureitaan hakemaan meille ruokaa ja juomaa ja inttäminen jatkui kylmä cola kädessä. Parinkin tunnin kaupanteon jälkeen saatoimme kuitenkin marssia ulos täysin vatsoin, mutta tyhjin käsin: hinnasta ei vaan päästy sopuun.

Lopulta suostuin jo vilkuilemaan rankasti "väärän värisiä" sarejakin ja kyllähän Ne Oikeat sitten vihdoin löytyivät:

Ei se nyt ihan kirkkaan vihreä ole...
...enkä kuvittele tämän tottelevan nimeä fuksia...
Värit menivät siis uusiksi, mutta kauniit ovat nuokin sarit! Kahta samanlaista saria ei maailmassa taida olla. Meillä kävi kuitenkin aivan uskomaton tuuri (kyllä, tuuri, mistään ammattitaidosta tai muustakaan mukaepäluonnollisesta ei voinut olla kyse, niitä sareja oli siinäkin kaupassa ainakin TSILJOONA!!! Humanistimatikalla laskettuna.) ja kaksi sareista on sisarsareja: toinen vihreistä on kuvioitu täysin identtisesti toisen lilan sarin kanssa! Kaksosia - tai oikeastaan nelosia - eivät toki ole kaasonikaan, joten sallittaneen sareissakin pieni vaihtelu! :)

Sarithan ovat oikeastaan vain noin 5 metriä kangasta, joka on kuvioitu kauniisti toisesta päästä. Miten siihen sitten pukeudutaan? Kaasojen päästessä ensimmäistä kertaa asujensa kimppuun, kului noin 2 minuuttia ja keskuudessamme oli yksi muumiokaaso. Minä pudisteli päätääni ja pohdi, että olikohan tämä nyt sittenkään se fiksuin ajatus...

Joten järjestimme sari-workshopin! Intialaisesta isästäni ei (jostain kumman syystä) ollut juuri apua sarien pukemisessa, mutta hän järkkäsi meille tapaamisen erään tuttavaperheen äidin kanssa. Ja niin me matkasimme sareinemme oppia saamaan!

Ihana sari-gurumme opetti meille sarin pukemisen salat for dummies -tyyliin. Hän puki sarin itselleen selittäen kaikki vaiheet tarkkaan ja yksityskohtaisesti. Samalla Kaasot J & L matkivat hänen jokaista liikettään ja minä kuvasin opetusvideota poissaoleville kaasoille! Ja kyllä kuulkaas tuli paljon muumioita komiampaa sakkia:

Aluspaitavalinnat olivat workshopissa vähän... vähemmän perinteisiä... :D
Sareissakin voi phousata kuin Miss Suomi -finalistit konsanaan!
Kaasot olivat innoissaan siitä, että vaikka sari periaatteessa puetaan hyvin simppelisti ja aina samalla, tavalla, tuo vapaaksi jäävä kirjailtu osa kankaasta sallii paljonkin vaihtelua! Saimme oivia vinkkejä siihen, miten sarilla voi peittää ja paljastaa juuri niin paljon, kuin haluaa! ;) Nyt pitää enää rientää hakaneulaostoksille.... :D Ja keksiä sariin sopivat aksessorit. Vaikka pikkulinnut laulelevat (tut täällä mikään laula. Sade valuu maahan ja ukkonen jyrisee. Suomen kesä <3 ), että joitain löytöjä neidit ja rouva olisivat jo tehneet... :)


p.s. pahoittelut kuvien laadusta... aina ei voi onnistua edes iPhonella... :P

torstai 12. heinäkuuta 2012

Kulma-asiaa!

Ennen Lontoonreissuamme (joka oli muuten UPEA! Siitä lisää ehkä myöhemmin... :D Kiitos ÄIDIT!) aloitin kulmienrehoitusoperaation, sillä päätin, että haluan jonkun lontoolaisasiantuntijan muotoilevan kulmani morsiokuntoon.

Näillä geeneillä kunnon unibrown hankkimiseen ei tarvitse varata kahta viikkoa pitempää aikaa. Mutta voi tsiisus, että olivat tuskaisen pitkät nuo kaksi viikkoa!!!

Mahdolliset ristiveri- tai muut etelämpigeeniset lukijani tietänevät tunteen: jos isket pinsetit pannaan, niin jo parin päivän kuluttua kulmat ovat niin all over the shop, että niitä näyttää kasvavan varpaissakin! Jokainen peiliinvilkaisu aiheutti inhonväristyksiä: viikon jälkeen en nähnyt kuin puskakulmani, kahden viikon kohdalla minua tuijotti peilistä joku The Muppet Showsta karannut kummajainen!

Kuva otettu aikaisin lähtöaamuna.
Kiitos tiukan taustatyöni, Lontooseen saavuttuamme ensimmäinen ohjelmanumeromme oli pikajuoksu kulmakauneushoitolaan. Ja juuh, Lontoossa on useampiakin firmoja, jotka ovat erikoistuneet nimenomaan kulmien kaunistamiseen!

Syöksyin siis äiti ja anoppi vanavedessäni pitkin Oxford Streetiä. Ja sitten. Minut pysäytti tiukkailmeinen mies. Ja ojensi minulle flyerin. Äitini, anoppini ja kaikki muutkin sillä hetkellä miehen ohi kulkeneet jäivät flyereittä. Mistä oli kyse?

MIES MAINOSTI KULMABAARIA!!! Jep. Flyerissä huudettiin kissankokoisin kirjaimin kaikkia karvanaamoja tervetulleiksi Kirstin Kulmasalonkiin (nimi muutettu. Joo, okei, unohdin. Mutta siis, OLIN SHOKISSA!)!!!

Ne näyttivät siis niin pahoilta.

Pyyhkäisin leualle valuneet kulmani takaisin otsalle pannan avulla ja jatkoin syöksyä.

Puolisen tuntia myöhemmin voin taas huokaista helpotuksesta: I look like a girl again! :D Kulmani pelastanut beibe naureskeli, nyökkäillen...

Kulmani vahattiin kuosiinsa. Ja kyllä, itse huomaan ISON eron aiempaan. Ja tuo vahaus oli muuten aivan mieletön juttu näillä geeneillä, sitä pientä haituvakarvaa kun löytyi tuosta kulmien ympäriltä oikein viehättävän(?) paljon!

Muttamutta, entäs nyt? Olen koettanut googlata kulmavahaajia pk-seudulta, mutta tähän mennessä minulle on tarjottu lähinnä nypintää. Tai brassivahauksia. Ihan niin  villeiksi en usko kulmieni karkaavan... enää...

Tietääkö kukaan siis luotettavaa, ammattitaitoista ja noh, umm... normaalia kulmienvahaajaa pk-seudulla? En haluaisi palata nyppimiseen tuon vahaustaivaan auettua minullekin. Mutta en myöskään halua kenenkään kulmakaarinan innostuvan vahaamaan kaikkea pois! Haluan siis nimenomaan kauniisti muotoillut, viehkeästi kaartuvat kulmat - vahauksella. Help, anyone?

p.s.

Törmäsin flyerimieheen uudestaan pari päivää myöhemmin. En saanut flyeriä. Vaikka oikein hidastin ja otin katsekontaktia. Silti. :D

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Pihistä ja panosta! Niin ja keri lampaita in English!

BLACK.bling.WHITE. -blogin Tanja ehdotti Pihistä&Panosta -postausta ja ensin ajattelin että jesh! Tässäpä kiva aihe! Kunnes pohdin asiaa vähän enemmän...

 Oikeastaan tässä meidän hääsuunnittelussamme olemme panostaneet kaikkeen, mikä nyt on vaan tullut mieleen. :D Missä siis pihistimme? No, lyhyesti sanottuna: asioissa, jotka eivät pälkähtäneet pieniin päihimme! Jätimme siis hankkimatta... ööh... no vaikkapa...umm... save the date -kortit! Ja hääkakkukoristeet. Ja buffakukat. Kai.

Aikaa, vaivaa, rahaa ja irtirevittyä, kauan sitten harmaantunutta tukkaahan saisi kaikkia uppoamaan hääsuunnitteluun Aivan Järjettömän Paljon.

Häihin uponneet rahat olisi toki voinut käyttää toisinkin - vaikka kylpemiseen!
Mutta koska noita kaikkia meillä on vain rajallinen määrä (no, okei, ehkei vaivannäköä voi olla vain rajallista määrää? Vai voiko? :S ), niin keskityimme (meille) olennaiseen.

Ehkä se ensimmäinen ja samalla vaikein pihistyskohde oli vierasmäärä. Halusimme kutsua vain ihmisiä, jotka ovat meille tärkeitä ja joiden kanssa olemme tekemisissä. Kuulostaa simppeliltä ja selkeältä? Not. Vieraslistaa tehtiin ja päivitettiin ja karsittiin ja kasvatettiin ja revittiin ja rakastettiin niin kovasti ja usein, ettei mikään muu exceli ole koskaan moista huomiota minulta saanut. Onko lopputulos selvä? Noh, kai se tavallaan on... Kutsut ovat tulleet ja menneet ja vastauspyyntötakarajakin humpsahti ohi, mutta edelleenkään emme oikein tiedä, keitä kaikkia tulemme Salmi-salissa tapaamaan TASAN KUUKAUDEN KULUTTUA!

Koska askartelu ja DIY-hommat eivät tosiaankaan ole meidän teekupposemme, jätimme suosiolla kaiken moisen väliin. Kaikki painotuotteet tilattiin Papershopilta, tosin skippasimme kirkko-ohjelman, sillä emme pitäneet sitä mitenkään välttämättömänä. Pihistystä? Todellakin! :D

Minun pukuni kohdalla olisimme varmasti voineet päästä halvemmallakin: pukuja saa alennusmyynneistä ja käytettyjäkin löytyy ihan kiitettävästi erityisesti Naikkareiden kirppikseltä. Osaan kuitenkin unissanikin ladella vähintään neljä loistavaa tekosyytä sille, miksi minun oli vain aivan pakko ostaa oma puku: halusin jotain erilaista, en missään nimessä olisi voinut pukeutua satiini- tai taftipukuun, olen kummallisen mallinen ja (tämä oli ehkä suosikkini, toimi useimmiten!) tällaisena ristiverisenä kaikki off-white -sävyt eivät vaan millään toimi ja varmaankin yli 80% Suomessa myydyistä puvuista on jotain muuta kuin puhtaanvalkoisia (Heidi, help me out here? :D ). Eli ei se nyt sitten vaan mitenkään olisi onnistunut se käytetyn osto, vaan uusi oli saatava! :P

Sutturat ei ole ilmasia. :S

Sulhon puku sen sijaan vuokrattiin, joten sitä voitaneen pitää pihistyksenä? :D

Koristeita ja muuta pikkusälää olen koettanut bongailla Naikkarikirppikseltä. Kenkiä taas olen ostanut kahdet. Alushame minulla oli, mutta se sai tunkiotuomion pukusovituksessa, joten hankin toisen Naikkarikirppikseltä. :D

Kaikkiaan rahaa palaa häihin aivan liikaa. Ja enemmänkin saisi helposti menemään! Välillä tuntuu siltä, että potentiaalisia pihistyskohteita on todella vähän. Tai sitten meillä on vaan kamalan kallis maku. Ja olemme parantumattomia laiskureita, emmekä vaivaudu tekemään mitään itse! :P

Missä te muut olette keksineet pihistää?

Oij! Lampaat uhkasivat unohtua!!!

Joskus 10- tai 11-vuotiaana päätin, että koulun englanninkirjat ovat vaan aivan liian tylsiä. En saanut mitään kicksejä siitä, että Tina ja Tony menivät Tescoon ostamaan jätskiä. Joten tartuin sitten kotona satunnaisesti valitsemaani romaaniin. Käteen osui The Thornbirds. Päätin heti alkuun unohtaa sanakirjan ja vaan lukea: ymmärtäisin sen, mitä ymmärtäisin ja loppu jäisi sitten sanahelinänä jonnekin alitajuntaan. Puolessa välissä kirjaa minun oli taivuttava: muutaman mystisen sanan merkitys häiritsi niin pahasti. Sanakirjakulta kertoi sitten kaikkien näiden sanojen liittyvän tavalla tai toisella lampaiden keritsimiseen. Jouduin tarkistelemaan sanojen merkitystä myös maalaisserkuiltani, kun edes ne suomenkieliset eivät tahtoneet aueta... Romaanin kahlattuani pääsin(?) sitten toteamaan, että minulla on poikkeuksellisen laaja lampaidenkerintäsanavarasto in English. :D Oppia ikä kaikki jne...

Enkä muuten muista kirjan juonesta yhtään mitään. :D  

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Aurinkoprinsessa Goes West-ish... miten ne ilmansuunnat nyt menikään?

Seuraan Belle & Sebastianin ja Asian Briden jalanjälkiä ja suuntaan viikonlopuksi LONTOOSEEN!!! :D

Jeah! :D


Edellinen Lontoonreissu tehtiin jouluna, kun anoppi vei minut, Sulhon ja Sulhon pikkuveljen juhlimaan joulua Lontooseen! Meillä jäi kuitenkin anopin kanssa shoppailu pahasti kesken: jouluaattona itkimme nenät näyteikkunoissa kiinni, kun kaikissa liikkeissä tägättiin joka rätti -70% -lapulla ja ME EMME EHTINEET ENÄÄ SHOPPAILEMAAN NIITÄ!!!

Jos siis Belle & Sebastian ja Asian Bride eivät ole korjanneet koko kaupungin tarjontaa pois, niin minä, tuleva anoppini ja oma äitini lupaamme korjata asian!

Matka ajoitettiin taktisesti oletettuun alennusmyyntien alkuun, reippaasti ennen häitä ja niitä joitain eukonkantokisoja, jotka kuulemma ovat tulossa Lontooseen (mikä lie maakuntamittelö?!). 

Koska olen todellinen matkanjärjästäjämonica, innostuin kasaamaan matkaohjelmaamme jo hyvissä ajoin keväällä. Kun yhdistetään elämyshakuinen nautiskelija ja nuuka tarjoushaukka, niin tuloksena on ihminen, joka haluaa kaiken, muttei oikein viitsisi maksaa mistään. :D Pelastukseni ovat tietenkin kaikenmaailman diilit ja voucherisivustot ja muut internetin ihmemaan alelaaksot!

Tilasin siis keväällä kaikki Lontoon CityDeal-kirjeet ja surffailin kuin mikäkin Matthew McCounaghey! (Miksi surffaamisesta tuli heti mieleen Matthew laineilla? Hmm...)

Ah! Now I get it! :P
Jesh. Missäs olinkaan. Niin, matkaohjelma! Juuh, eli. Tuhans...useiden surffailutuntien tuloksena ohjelmamme on nyt sitten tällainen:

Perjantaina 6.7.
11:00        Saavumme hotellillemme, Doubletree by Hilton London Victoria
13:00 –     Vapaata shoppailua ja vaeltelua pitkin Oxford Streetiä.
14:30        

15:00        Päivällinen Little Sicily –ravintolassa*
17:00        Mamma Mia! Prince of Wales Theatre*
19:30        Mammat niia! Show on ohitse, mutta – kuten Rautatientorin taksitolpalla vuonna 2002 vappuaamuna klo 4 jälkeen todettiin – kello on vasta nuori! Suuntaamme siis johonkin Lontoon ihastuttavista pubeista, tai – mikäli kunto kestää – jatkamme vielä shoppailua! Tai ehkäpä sekä että!
24:00        Vuorokausi vaihtuu. Mutta missä, sen näkee sitten.

Lauantai 7.7.2012

08:00        Aamiainen hotellilla.
09:00        Hyppäämme metroon ja seikkailemme hetken muutamalla eri linjalla, kunnes päädymme Shepherd's Bushiin. Noin viiden minuutin kävelymatkan päässä asemalta meitä odottaa Westfieldin ostoskeskus. Keskuksessa on yli 275 liikettä: Lontoon tavaratalojätit kuten Debenhams ja House of Fraser sekä lukuisat High Street –ketjuliikkeet löytyvät kaikki Westfieldin valtavan katon alta.
13:00      Lounastamme Westfieldissä Jamie’s Italian –ravintolassa. Omistaja Jamie Oliver lienee Mammoillekin tuttu lukuisista TV-ohjelmistaan ja ruokakirjoistaan
15:00    Oman Elämänsä Supermalli-mammat! Aloitamme noin 2 tunnin valokuvaussession* Gap Photographyn Studiolla Sessio alkaa kampauksella ja meikkauksella ja meidät stailataan upeiksi! Omat vaatteet ja asusteet mukaan!
17:30        Kuvaukset hoidettu, mitäs sitten? No VISKIÄ! Ilta jatkuu skottilaisravintolassa! Tosin ensin shoppaillaan vähän lisää, eikös? :D

Sunnuntai 8.7.2012

9:00          Aamiainen hotellilla
10:00        Vapaata shoppailua, nähtävyyksiä, jne.
14:00        Teehetki cocktaileilla! Traditional Afternoon Tea with a Twist*Nautimme perinteistä iltapäiväteetä cocktaileilla höystettynä!
15:30        Jatkamme matkaa iltapäiväteeltä shoppailemaan tai nähtävyyksiä kiertelemään.
20:00        Illallinen* 86-86 Ravintolassa. Nautimme toivottavasti herkullisen ja kohtalaisen nopeasti ja kohteliaasti tarjoillun kolmen ruokalajin illallisen viinipullon säestämänä. Ravintola tarjoaa illallisen hyvityksenä aiheuttamastaan jouluillalliskatastrofista. Tämän olisi siis parasta olla mieluisa kokemus, tai joudumme taas reissaamaan hyvitysillalliselle….

Maanantai 9.7.2012

Kotiinpaluu! :(

(Editoin ohjelmastamme näkyville sen lyhennetyn version... :D )

Teatteri + illallinen, valokuvaus ja iltapäivätee ovat kaikki jonkinsortin diilejä ja koko paketti maksoi meille noin 100€/nenä. Ei siis ihan turhaa surffailua! :D


Matkalta olisi tarkoitus poimia mukaan ainakin alusvaatteet. Ja koska suhteeni Menbureihini on yhä vaikea, voisin ihan vahingossa löytää uudet toiset hääkengät... :D





maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kamalaa!

Hesarin pikku-uutinen veti aika hiljaiseksi: tapahtuuko tällaista OIKEASTI!?


Häävieras puukotti morsianta

STT

Liek­sa. Häis­sä vie­raa­na ol­leen mie­hen epäil­lään puu­kot­ta­neen mor­sian­ta sun­nun­tain vas­tai­se­na yö­nä Liek­sas­sa. Epäil­ty oli hää­pa­rin tut­ta­va.
Po­lii­si us­koo epäil­lyn 37-vuo­tiaan liek­sa­lais­mie­hen mah­dol­li­ses­ti suut­tu­neen sii­tä, et­tä hän­tä pyy­det­tiin pois­tu­maan juh­lis­ta. Mies oli vah­vas­sa hu­ma­las­sa.
Pyyn­nön jäl­keen mies oli kaa­ta­nut ben­saa juh­la­paik­ka­na ol­leen ta­lon pui­sel­le ta­ka­te­ras­sil­le.
Vie­raat ha­vait­si­vat sen. Kun hää­pa­ri me­ni es­tä­mään mies­tä, tä­mä ot­ti tas­kus­taan kään­tö­veit­sen ja is­ki sil­lä mor­sian­ta va­sem­paan kyl­keen.
Mor­sian vie­tiin am­bu­lans­sil­la Joen­suu­hun hoi­toon, mut­ta hän pää­si ko­tiin en­si­avun jäl­keen. Sy­vä veit­sen pis­to ei ai­heut­ta­nut si­säe­lin­vam­maa.

Lähde: HS 2.7.2012