Hengissä ollaan! Ja lupaan edelleenkin, että niitä hääpäivään liittyviä tarinoitakin tulee vielä... joskus... :D
Mutta niitä odotellessa hivutan blogia taas vähän eri suuntaan. Sulho (jota ei varmaankaan enää lähes kuuden avioliittokuukauden jälkeen kehtaa Sulhoksi kutsua... Olkoon siis tästä lähin öööh... Mieskulta. Jep. :D ) niin, eli siis Mieskulta halusi uuden sängyn. Joten ei kun sänkykaupoille. En tiedä olisinko lähtenyt, jos olisin tiennyt, mikä show siitä seuraa...
Olimme määritelleet sängylle budjetin. Mutta elkää hyvät ihmiset kuvitelkokaan, että se tarkoittaisi, että olemme jotenkin suunnitelmallisia ja fiksuja ihmisiä! Ehei, kaukana siitä! Älkää koskaan päästäkö meitä suunnittelemaan esimerkiksi jotain valtion budjetteja jne! :D Meille budjetointi tarkoittaa sitä, että lähdemme ostoksille etsimään vaikkapa 700€ telkkaria. Lopulta kotiutamme laitteen, joka maksoi korkeintaan 2 000€. Mutta ei se ole meidän syytämme, vaan hyvin myyjien ansiota! Jep, olemme vietävissä. Ja lujaa!!! :D
Joka tapauksessa. Sänkyseikkailumme (hahahaa, jep, tällaisia ovat avioparien sänkyseikkailut! :P) johti meidät myös Unikulmaan... Ja kerronpa teille siitä kokemuksesta hieman tarkemmin...
Meidät otettiin hiljaisessa liikkeessä vastaan oikein ystävällisesti. Heti alkuun kävi kuitenkin selväksi, että tuo tiukasti (tirsk!) budjetoimamme rahamäärä ei Unikulman unelmiin riittäisi. No, eihän siinä sitten, ei kun muualle. Mutta tuo ystävälliseltä vaikuttava myyntimies halusi silti esitellä meille Unituotteitaan ja kuuntelimme toki kiinnostuneina eri sänkyjen ominaisuuksista. Tiesittekös muuten, että siimanarustakin tehdään patjoja? No minä en!
Siinä sitten ihmettelimme siimanarusänkyjä ja muita ihmeitä ja samalla meille valkeni, että budjettimme kuultuaan myyntimiehen asenne meihin kääntyi vahvasti pakkasen puolelle. Saimme mm. kuulla tällaisen jäätävän kommentin: "Hyvän haluaisitte siis ostaa, mutta ette ole valmiita maksamaan mitään". Myyjän alentuva asenne ja suoranainen rivien välistä kettuilu nostatti tämän rouvan verenpainetta melkoisen roimasti.
Kuten sanoin, vaikka olimme määritelleet budjettimme tiukasti, olemme todellakin hyvän myyjän vietävissä. Mutta kunnon budjetinsuurennusvalssiin tarvitaan myyjältä erinomaista asiantuntemusta, ammattitaitoa ja erityisesti loistavaa asiakaspalveluotetta. Kiusaamalla meitä ei saa shoppailemaan!
Noh, valveutuneena kuluttajana annoin tietysti asiasta palautetta kyseiseen liikeeseen. En kuitenkaan liittänyt palautteeseen puhelinnumeroani, sillä en halunnut keskustella tapahtuneesta puhelimitse.
Pari päivää myöhemmin puhelin soi ja kyllä taas oli rouva kummissaan, kun toisessa päässä itsensä esittelee samainen myyjämies. Hän kertoi saaneensa palautteeni suoraan sähköpostiinsa ja halusi heti olla yhteydessä minuun. Hän pahoitteli kyllä tapahtunutta, mutta oikeastaan tuntui siltä, että hän on kovasti pahoillaan siitä miten pikkurouva meni ja pahoitti mielensä, eikä suinkaan siitä, miten hän käyttäytyi tilanteessa.
Mutta ei siinä todellakaan kaikki! Puhelun aikana kyseinen myyntimies myös kertoi vuolaasti aiemmista työtehtävistään eri yrityksissä ja vetosi tuolla asiantuntemuksellaan minuun työni kautta. Kulmakarvat katossa kysyin sitten, että mitäköhän tekemistä minun työlläni on hänen työntekotapojensa kanssa ja halusin myös tietää mistä hän oli saanut tietoa työstäni ja puhelinnumeroni, jota en palautteeseen laittanut. Myyntimies sitten kertoi reteästi käyttäneensä numeropalveluita ja selvittäneensä netin kautta taustaani. Että sillä tavalla.
Ihan tähänkään en osannut asiaa jättää... Vaan laitoin vielä erikseen sähköpostia kyseisen henkilön esimiehelle. Kummastelin kovasti Unikulman tapaa hoitaa asiakaspalautteet ja erityisesti tätä työntekijän järkeväksi katsomaa salapoliiseilutyötä. Sain melko lyhytsanaisen vastauksen, jossa asiaa toki pahoiteltiin, tällä kertaa huomattavasti asiallisemmin.
Sanomattakin lienee selvää, että meidän perheeseen ei Unikulman sänkyjä kanneta, ei vaikka siitä meille maksettaisiin. Ja jos finderit sun muut keittiösalapoliisien lempparivempaimet ryhtyvät jakamaan kotiosoitettani, kurkin varmasti kahteen otteeseen verhojen takaa ennen kuin uskallan astua ulkomaailmaan vihastuneiden sänkykauppiaiden pelossa.
Anteeksi pitkä vuodatus, mutta tarina kaikkine käänteineen vaati vähän pidempää kirjainjonoa... :D
Onko muilla vastaavia kummallisia kokemuksia?
Mutta niitä odotellessa hivutan blogia taas vähän eri suuntaan. Sulho (jota ei varmaankaan enää lähes kuuden avioliittokuukauden jälkeen kehtaa Sulhoksi kutsua... Olkoon siis tästä lähin öööh... Mieskulta. Jep. :D ) niin, eli siis Mieskulta halusi uuden sängyn. Joten ei kun sänkykaupoille. En tiedä olisinko lähtenyt, jos olisin tiennyt, mikä show siitä seuraa...
Olimme määritelleet sängylle budjetin. Mutta elkää hyvät ihmiset kuvitelkokaan, että se tarkoittaisi, että olemme jotenkin suunnitelmallisia ja fiksuja ihmisiä! Ehei, kaukana siitä! Älkää koskaan päästäkö meitä suunnittelemaan esimerkiksi jotain valtion budjetteja jne! :D Meille budjetointi tarkoittaa sitä, että lähdemme ostoksille etsimään vaikkapa 700€ telkkaria. Lopulta kotiutamme laitteen, joka maksoi korkeintaan 2 000€. Mutta ei se ole meidän syytämme, vaan hyvin myyjien ansiota! Jep, olemme vietävissä. Ja lujaa!!! :D
Joka tapauksessa. Sänkyseikkailumme (hahahaa, jep, tällaisia ovat avioparien sänkyseikkailut! :P) johti meidät myös Unikulmaan... Ja kerronpa teille siitä kokemuksesta hieman tarkemmin...
Meidät otettiin hiljaisessa liikkeessä vastaan oikein ystävällisesti. Heti alkuun kävi kuitenkin selväksi, että tuo tiukasti (tirsk!) budjetoimamme rahamäärä ei Unikulman unelmiin riittäisi. No, eihän siinä sitten, ei kun muualle. Mutta tuo ystävälliseltä vaikuttava myyntimies halusi silti esitellä meille Unituotteitaan ja kuuntelimme toki kiinnostuneina eri sänkyjen ominaisuuksista. Tiesittekös muuten, että siimanarustakin tehdään patjoja? No minä en!
Siinä sitten ihmettelimme siimanarusänkyjä ja muita ihmeitä ja samalla meille valkeni, että budjettimme kuultuaan myyntimiehen asenne meihin kääntyi vahvasti pakkasen puolelle. Saimme mm. kuulla tällaisen jäätävän kommentin: "Hyvän haluaisitte siis ostaa, mutta ette ole valmiita maksamaan mitään". Myyjän alentuva asenne ja suoranainen rivien välistä kettuilu nostatti tämän rouvan verenpainetta melkoisen roimasti.
Kuten sanoin, vaikka olimme määritelleet budjettimme tiukasti, olemme todellakin hyvän myyjän vietävissä. Mutta kunnon budjetinsuurennusvalssiin tarvitaan myyjältä erinomaista asiantuntemusta, ammattitaitoa ja erityisesti loistavaa asiakaspalveluotetta. Kiusaamalla meitä ei saa shoppailemaan!
Noh, valveutuneena kuluttajana annoin tietysti asiasta palautetta kyseiseen liikeeseen. En kuitenkaan liittänyt palautteeseen puhelinnumeroani, sillä en halunnut keskustella tapahtuneesta puhelimitse.
Pari päivää myöhemmin puhelin soi ja kyllä taas oli rouva kummissaan, kun toisessa päässä itsensä esittelee samainen myyjämies. Hän kertoi saaneensa palautteeni suoraan sähköpostiinsa ja halusi heti olla yhteydessä minuun. Hän pahoitteli kyllä tapahtunutta, mutta oikeastaan tuntui siltä, että hän on kovasti pahoillaan siitä miten pikkurouva meni ja pahoitti mielensä, eikä suinkaan siitä, miten hän käyttäytyi tilanteessa.
Mutta ei siinä todellakaan kaikki! Puhelun aikana kyseinen myyntimies myös kertoi vuolaasti aiemmista työtehtävistään eri yrityksissä ja vetosi tuolla asiantuntemuksellaan minuun työni kautta. Kulmakarvat katossa kysyin sitten, että mitäköhän tekemistä minun työlläni on hänen työntekotapojensa kanssa ja halusin myös tietää mistä hän oli saanut tietoa työstäni ja puhelinnumeroni, jota en palautteeseen laittanut. Myyntimies sitten kertoi reteästi käyttäneensä numeropalveluita ja selvittäneensä netin kautta taustaani. Että sillä tavalla.
Ihan tähänkään en osannut asiaa jättää... Vaan laitoin vielä erikseen sähköpostia kyseisen henkilön esimiehelle. Kummastelin kovasti Unikulman tapaa hoitaa asiakaspalautteet ja erityisesti tätä työntekijän järkeväksi katsomaa salapoliiseilutyötä. Sain melko lyhytsanaisen vastauksen, jossa asiaa toki pahoiteltiin, tällä kertaa huomattavasti asiallisemmin.
Sanomattakin lienee selvää, että meidän perheeseen ei Unikulman sänkyjä kanneta, ei vaikka siitä meille maksettaisiin. Ja jos finderit sun muut keittiösalapoliisien lempparivempaimet ryhtyvät jakamaan kotiosoitettani, kurkin varmasti kahteen otteeseen verhojen takaa ennen kuin uskallan astua ulkomaailmaan vihastuneiden sänkykauppiaiden pelossa.
Anteeksi pitkä vuodatus, mutta tarina kaikkine käänteineen vaati vähän pidempää kirjainjonoa... :D
Onko muilla vastaavia kummallisia kokemuksia?
